sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 22.5.2012 ja 29.5.2012

Kaksi viikkoa sitten kokous alkoi laajalla keskustelulla siitä, mitä tarkoittaa, että kokoukset ovat suljettuja, ja mitä niistä saa tai ei saa kertoa ulospäin.

Tiivistetysti: se mitä lautakuntalaiset kertovat, on täysin heidän omassa harkinnassaan, mutta pidetään hyvin sopimattomana kertoa muiden mielipiteitä tai sanomisia mistään. Se mitä saa kertoa, on esittelijän esittämät asiat, omat mielipiteensä, sekä päätökset ja äänestysten tulokset. Vähän miettimällähän noihin voi pedata sisään suunnilleen kaiken mielenkiintoisen.

Edellinen postaukseni oli myös kiertänyt luettavana ennen kokousta ja käynyt lakimiehenkin lausuttavana. Ei rikkonut hyvää hallintotapaa millään tavoin.

Ai niin, lista tässä.

Korruptiojutusta emme ole kuulleet mitään sellaista uutta, joka ei olisi jo mediassa ollut.

Lautakunnan budjettiehdotuksesta päätettiin. Viimeksi esiteltiin ehdotus ja tänään sen pohjalta tehtiin päätös.

Minulle selvisi vasta kokouksen jälkeen, että kaupungin käytännön mukaan meidän olisi periaatteessa pitänyt neuvotella poliittisten ryhmien välillä siitä, mitä virastolle annetun 141 miljoonan euron raamin sisällä tehdään. Tästä ei keskusteltu lainkaan. Sen sijaan käsiteltiin viraston toiminnallisia tavoitteita, sekä sitä, mihin kaikkeen pyydetään lisää rahaa. Näin ne teoreettiset mallit ja todellisuus eivät kohtaa.

No, näillä nyt mennään, ja joskus asiat oppii myöhässä. Ensi vuonna sitten eri tavalla.

Vastausta tarkastuslautakunnan tarkastuskertomukseen siistittiin. Emme me nyt vaan voi sanoa, että rakennuttamisessa on kaikki kunnossa, jos siellä on juuri paljastunut korruptiota.

Lisäksi hyväksyttiin pari katusuunnitelmaa, joiden reunakiviä luvattiin korjailla rakennussuunnittelussa.

Jäsen Kivekäs kerää roskia Alppipuistossa ja Hesari kuvaa. Kävimme siivoamassa Alppipuistoa tänään sunnuntaina aamukahdeksalta.

Yleisten töiden lautakunta 29.5.2012


Massiivinen kokous ja miljoona katusuunnitelmaa, lista tässä.

Korruptioshown osalta tutkinta tullee kestämään. Ilmeisesti tekotapa on liittynyt töiden tai materiaalien määrien liioitteluun. Esitutkinnan valmistumista odotellessa on kaikkien lisä- ja muutostöiden valvontaa lisätty, ettei samanlaista ainakaan pääsisi enää tapahtumaan.

Maakuntakaava jäi pöydälle tutustuttavaksi, samaten Stansviikin luonnonhoitosuunnitelma ja Vallilanlaakson purosuunnitelma.

Pohjois-Pasilaan (Ilmalaan) hyväksyttiin iso kasa katusuunnitelmia kiitosten kera. Erityisesti pyöräjärjestelyissä oli kerrankin todella katsottu yksityiskohdat kohdalleen.

Viikintielle tehdään Jokeria varten järjestelyitä. Keskustelua oli siitä, miten pyörätie pitäisi järjestää bussipysäkin kohdalla turvallisimmin. Kysymys ei ole ihan helppo, koska kaksisuuntaista pyörätietä ei voi viedä bussipysäkin läpi ajoradalla, joten jonkinlainen konfliktipiste siitä tulee väistämättä. Paras idea oli parantaa viitoitusta niin, että läpikulkijat ymmärtävät vaihtaa toiselle puolelle katua jo lännempänä eivätkä koskaan joudu tähän ahtaaseen koloon.

Ja nyt kun mietin, miksi sen pitää olla niin ahdas. Vieressähän on peltoa.


Viilarintiellä taas hyväksyttiin katusuunnitelma ehdollisesti lauseella:
Lisäksi yleisten töiden lautakunta päätti kehottaa rakennusvirastoa
tarkistamaan Holkkitien kiertoliittymän suunnitelman yhteistyössä
kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston kanssa ennen
suunnitelman toteuttamista.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että ympyrä tullaan suunnittelemaan uudestaan niin, että siitä pääsee paremmin ja turvallisemmin pyörällä. Suunnitelmaa ei palautettu, koska samalla olisi pitänyt palauttaa koko Viilarintie ja Viikintien ympyrä, jonka aloitus olisi tällöin myöhästynyt.

Taustalla on Helsingin polkupyöräilijöiden tekemät muistutukset Kallviikintien ja Viilarintien liikenneympyröistä. Ne saivat Liikennesuunnitteluosaston huomaamaan, että suunnitteluperiaatteet oivat vanhentuneet ja niitä täytyy päivittää. Kallviikintie pistettiin suosiolla jäihin, mutta Viilarintie tuotiin lautakuntaan. Jossa nyt siis todettiin, että se pitää vielä suunnitella uudestaan.

Joskus on mukava huomata, että voi vaikuttaa johonkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti