sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 6.11.2012 ja YTLK:n lista 13.11.2012

Pitkä kokous vähillä asioilla. Koska haastattelimme alueidenkäytön toimistopäällikköehdokkaat, kesti 1h 45min päästä edes ilmoitusasioiden loppuun. Lista tässä.

Mainituista ehdokkaista päätetään ensi kokouksessa. Ehdokkaita ei ole tapana kommentoida julkisesti etukäteen, mutta sen sanon, että päätös on nyt laajenemassa laajemmaksi kysymykseksi siitä, mitä ja miten palveluosastolle oikeastaan pitäisi tehdä - ja kuka sen voi tehdä.

Kaupungin ensi vuoden budjettiin rakennusvirastolle tuli 700 000 euroa lisää, joista 250 000 pysäköinninvalvontaan ja 450 000 pyöräilyn olosuhteisiin, erityisesti talvikunnossapitoon. Ensinmainittu tuonee tuloja about tuon 700 000, jälkimmäinen taas säästänee pitkänpäälle miljoonia. Näistä rahoista saa muuten kiittää ihan puhtaasti Vihreitä. Investointipuolella siltoihin 2 miljoonaa lisää, leikkipuistoihin 1 miljoona ja pyöräväyliin 1,5 miljoonaa. Kaikki tarvittua rahaa; viimeeksi mainittu vaatii valvontaa että menee oikeisiin kohteisiin.

Myös mainoslaitesopu jäi pöydälle. Kaupunki siis on tehnyt todella huonosti muotoillun ja vuoteen 2023 yltävän sopimuksen ClearChannelin kanssa ja nyt koitetaan harsia sitä muotoon, josta ei jouduta oikeuteen tai ainakaan hävitä siellä. Alkuperäinen sopimus on Kiinteistöviraston Tilakeskuksen käsialaa, mistä rakennusviraston virkamiehet toki aina muistavat muistuttaa. Paremman ajatuksen puutteessa sopu luultavasti hyväksytään, koska riitely on vielä huonompi. Sopimukseen kuuluva yksinoikeus onneksi loppui jo viime vuonna, eli tämä sopimus ei sinänsä estä esimerkiksi kaupunkipyöräjärjestelmään liittyviä mainospaikkoja.

Alkupeärtisen sopimuksen mukaan kaupungin olisi pitänyt saada 5,2 miljoonaa vuodessa, mutta se on teoreettinen tuotto. Käytännössä on saatu 2,5 miljoonaa, ja sovintosopimuksessa 3,5 miljoonaa. Jännä kohta on siinä, voiko kilpailutettua sopimusta näin muuttaa jälkikäteen, mutta juristien mukaan voi.

Kolmantena pöydälle jäi lausunto Telakkarannan asemakaavasta. Alue on tulossa kaksikerroksisen autokannen päälle, mikä ei todellakaan lupaa hyvää, jos katsotaan vaikka HTC:n taloja Ruoholahdessa esimerkkinä. Yritän saada tähän lausuntoa, että emme kannata noin korkeaa parkkikantta.

HTC:n talojen ovet ovat toisessa kerroksessa ja katua vasten vain kylmää seinää ja portaikkoja. Katutilasta on turha juuri puhua: se on ihan vaan vihamielistä.


Hinauspalveluiden puitesopimusta jatketiin vuodella, jona aikana kaupunki saa toivottavasti oman palettinsa kasaan, että väärinpysäköidyt tai lumitöiden tiellä olevat utot voidaan jatkossa hinata nopeammin pois. Nyt siis yhtenä ongelmana on ollut hinausautojen saatavuus.

Lisäksi hyväksyttiin leikkipuiston suunnitelma Myllypuroon, korvattiin yksi liukastuminen ja vastattiin valtuutettu Pakarisen ponteen ympäripyöreästi.

YTLK:n lista 13.11.2012


Samoja asioita, ja taas kestänee, lista tässä

Yllä jo käsitellyt virantäyttö, mainoslaitesopu ja kavalausunto Telakkarannasta nousevat pöydältä.

Lisäksi päätetään jätkäsaaren louhintaurakoitsija (Skanska, 18 miljoonaa). Me tosin olemme tässä vain kumileimasin, oikea hankintapäätös tehdään Jätkäsaaren pysäköinti oy:ssä ja/tai kiinteistölautakunnassa. Mutta koska hankinta tehdään HKR-rakennuttajan kautta, mekin sen leimaamme.

Puotilan-Vartioharjun aluesuunnitelm esitellään j jäänee viikoksi pöydälle, ti se ainakin on ollut tapana. Aluesuunnitelmien suuri ongelmahan on, että ne eivät oikeastaan ohjaa tehtäviä töitä mitenkään. Asialle kuulema aioptaan tehdä jotain; täytyy kysyä millä aikataululla.

Sitten vielä hyväksytään Staran tarjous Pakilantien ym. töistä. Valmista pitäisi tulla 2014-2017, suunnitelmat hyväksyttiin lautakunnassa 25.1.2011 (ennen omaa aikaani) ja Pro Maunulan valitusta ei oikeus ottanut käsittelyyn 16.12.2011. Ja juu, tuossa on varauduttu Raide-Jokeriin.

Kokouksen jälkeen taas kriittinen pyöräretki. Sopii toivoa, että loppuu ajoissa siihen mennessä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 30.10.2012 ja YTLK:n lista 6.11.2012

Viime viikon kokous yllättäen venähti, ja jouduin lähtemään ennen viimeistä kohtaa. Lista tässä.

Malmin kutojamummoista oli paljon puhetta. Uutisointi ei ollut kuulema aivan vastannut virkamiesten käsitystä tilanteesta. Esimerkiksi mitään häätöpäätöstä ei oltu koskaan tehtykään, mutta poliisi oli vain tiedustellut kaupungin kantaa. No, nythän tämäkin kriisi jo ratkesi ja mummot saavat jatkaa kutomistaan. Tosin sitä pitäisi kutsua neulomiseksi, koska eihän heillä kangaspuita ole!

Niin ja letturatikka eli La Crêperie Tram Café siirtyi Lasipalatsin kulmalta jonnekin City-käytävän nurkille, koska kaupungin vuokra oli liian kova.

Talousarvion seurantaraportti näyttää taas siltä, että yli mennään 5 miljoonaa. Syynä lumi. Ensi vuoden talousarviossakaan ei aiota varautua siihen. Sitovista tavoitteista on epäonnistumassa lumitöiden lisäksi myös kaivuutöiden keston lyhentyminen. Tavoitteen määrittelyä on tarkoitus tarkentaa, jotta se olisi helpompi saavuttaa.

Kesämajoista (Kivinokka ym) esitimme kaupunginhallitukselle, että kaavoitetut alueet saavat pitkät sopimukset, mutta kaavoittamattomatkin yhtenäisesti vuoteen 2020 asti. Erityisesti Kivinokassa kaikkien osien vuokrasopimukset päättyisivät samaan aikaan.

Siilitien katusuunnitelmasta esiteltiin hyväksyttävän version lisäksi kuvia siitä, miten se tultaisiin oikeasti tekemään. Erityisesti pohjoispuolen bussipysäkki on muuttumassa paremmaksi, mutta kyllä tuohon ongelmiakin jää. Ja viime kerralla pöydälle jäänyt Laulukuja läpi. Ongelmakohta oli joka tapauksessa liikennesuunnittelullinen eikä katusuunnittelua, enkä ehtinyt soittaa liikennesuunnittelijalle.


Sitten tämän päivän kokouksen listalle.

Alueidenkäyttöpäällikön paikan hakijat tulevat haastateltaviksi. Tai siis kärkikolmikko. Paikka on sikäli merkittävä, että siinä käsitellään juuri näiden kutojamummojen, ruokakärryjen, juhannusjuhlien, ja ylipäänsä kaupunkilkulttuurin edistämisen tai rajoittamisen kysymyksiä. Viraston näkökulma tosin on kai enemmän ollut, että lähinnä hyvä esimiestyö (joka toki onkin tärkeää).

Virasto haluaa tehdä sovintosopimuksen ClearChannelin kanssa ulkomainospaikoista. Tilanne on siis, että sopimus CC:n kanssa on molemmille osapuolille hankala, mutta sen purkaminen olisi kai aika raskas prosessi sekin. Ensivilkaisulla sovintosopimus näyttää siltä, että CC:tä hiertävät ongelmat ratkeavat, mutta kaupunkia hiertävät eivät niinkään. Mutta pitää kuunnella esittely.

Telakkarannan kaavasta lausutaan, että muistakaa esteettömyys ja että eikö tuo korkein talo ole aika korkea. Minusta se on aika hyvän näköinen.

Pia Pakarinen ehdottaa taas, että liikkuvat yrittäjät saisivat luvan jolla voi pysäköidä kaikilla alueilla. Vastaamme, että valitettavasti se ei lisää pysäköintipaikkojen määrää. Oikeasti Pakarisella on kyllä pointti: pysäköintilupajärjestelmä on kankea ja älytön. Yhden ryhmän suosiminen ei vaan paranna tilannetta mitenkään, vaan hintoja pitäisi nostaa selvästi.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 23.10.2012 (ja 16.10)

Aika vähän asioita, lista tässä.

Tumppi Varonen (sd) oli ehdottanut Sörkan vankilan viereisen tyhjän tontin ottamista asukkaiden viljelykäyttöön. Vastaus on, että maaperä on pilaantunutta eikä siinä saa viljellä, mutta säkkiviljely sopii, jos joku yhdistys tai muu taho siihen lupaa hakee. Soitin Tumpille, joka sanoi vievänsä terveiset myös asukkaille, ettei tarvitse suotta odotella siihen asti että kaupunginhallitus asiaa joskus käsittelee. Dodo ry auttaa viljelyssä mielellään alkuun.

Päivi Lipponen (sd) taas kaipaa lisää pyörätelineitä. Vastasimme, että hyvä ajatus, ja aiheesta onkin erilaista selvittelyä käynnissä. Jos (ja kun) pyöräilyprojektia jatketaan, asiaa työstetään siellä.

Laulukujan katusuunnitelman pyysin pöydälle. Pohjois-Haagan liikenneryhmä oli toivonut sinne mm. kolmioita, joita ei kuitenkaan oltu laittamassa. Periaatteessa liikennemerkit eivät ole katusuunnitteluasia (vaan ne päätetään liikennemerkkisuunnitelmassa), mutta kuntalaisten vuorovaikutus käydään katusuunnitelman kohdalla, joten asiasta pitää siis puhua nyt.

Ongelmana on Laulukujan ylittävä korotettu suojatie, joka signaloi autoilijoille väistämisvelvollisuutta. Sen kohdalla pyöräilijöiden kuitenkin tulee väistää autoilijoita tieliikennelain mukaan. Haagalaiset ehdottivat kolmioita autoilijolle, tai sitten selventäviä kolmioita pyöräilijöille. Pyysin suunnitelmat pöydälle soittaakseni liikennesuunnittelijalle, että onko kolmioita nyt harkittu ja mitkä ovat syyt olla niitä laittamatta, jos on.


Esiteltiin Unionin akselin (Siltasaarenkatu - Unioninkatu - Kopernikuksentie) yleissuunnitelma. Tai siis esiteltiin pari kalvoa, ja yksi kaavio suunnitelmasta oli seinällä. Varsinaista suunnitelmaläpäkettä ei edes jaettu lautakunnan jäsenille missään muodossa.

Toisaalta, kun tarkoitus on ilmeisesti pistää suunnitelma hyllyyn pölyttymään, eikä siitä oikeastaan päätetty mitään, mitä sitä suotta sen enempää esittelemään. Sain sitä kuitenkin yhden kappaleen. Kirjoitan aiheesta joskus erikseen, jahka olen ehtinyt tuota lukea ja kun suunnitelma ilmestyy nettiin että voin linkata (on kuulema tulossa kyllä).


Yleisten töiden lautakunta 16.10.2012

Edellisessä kokouksessa en ollut paikalla, vaan varajäseneni Veli-Heikki Klemetti tuurasi minua.  Siksi en kattavaa raporttia pysty antamaan. pöytäkirja löytyy tästä.

Kiinnostavana asiana kesämajojen (Kivinokka, Larun kärki ym) vuokra-asia, joka palautettiin valmisteluun evästyksellä, että ei ole ok rajata vuokra-aika viiteen vuoteen kerrallaan, varsinkaan jos samalla alueella toisilla on pidemmät sopimukset.

torstai 4. lokakuuta 2012

Vähän lisää avoimuutta ja joustavuutta, YTLK 2.10.2012

Ihan ensiksi, viime viikolla julkiseksi vaatimamme erityistilintarkastus on nyt pääosin julkaistu ja löytyy tästä. Rakennusviraston lakimiehet neuvottelivat tarkastusviraston ja kaupungin oikeuspalveluiden kanssa ja päätyivät julkaisemaan dokumentin lukuunottamatta tutkinnallisia yksityiskohtia sekä asianosaiset yksilöiviä tietoja.

"[...] tarkastusraportin luvut 1,2 ja 3.1 ovat pääosin julkisia. Salassa pidettäviä näissä luvuissa ovat ne henkilönimet ja yritysten nimet, jotka liittyvät vireillä olevaan poliisin esitutkintaan (Julkisuuslaki 24 § 1 kohta 3). Luku 3.2 todettiin salassa pidettäväksi julkisuuslain 24 § 1 kohtien 15 ja 19 perusteella. Luvussa on käyty läpi 10 rakennushankkeen lisä- ja muutostöitä. Salassapidon perusteena on, että tarkastusraportin tämä osaa tulee olemaan osa kaupungin oikeudenkäyntiaineistoa tulevissa prosesseissa ja tiedon antaminen siitä on vastoin kaupungin etua (24 § 1 kohta 19). Lisäksi luvun julkaiseminen antaisi tietoa käytetystä tarkastusmenetelmästä ja vaarantaisi valvonnan sekä tehtävien jatkoselvitysten onnistumisen (24 § 1 kohta 15)."

Päätöstä varmasti auttoi se, että olin tehnyt kyseisestä asiakirjasta tietopyynnön, ja lautakunta olisi sitä ensi viikolla käsitellyt.

Sitten vielä toinen hyvä uutinen. Taannoin kirjoitin kuinka katuruokamyyntiä hankaloittaa massiivinen byrokratia: hakemukset joissa ei ollut 11 erilaista todistusta liitteenä hylättiin. Facebookissa Jussi Mäkinen ehdotti, että miksei pakollisia todistuksia voitaisi hyväksyä vasta tarjouskilpailun voittajilta, sen sijaan että ne vaaditaan kaikilta. Välitin ehdotuksentä palveluosaston päällikölle, eikä hänen mielestään sille ollut mitään estettä. Ilmeisesti jatkossa siirryttäneen siis tähän suuntaan, ja pienyrittäjien elämä muuttuu hiukan helpommaksi. Edelleen pitää kyllä todistaa työehtosopimukset, elintarviketurvallisuus ja harmaan talouden torjunta, mutta vasta jos on saamassa ylipäänsä oikeuden harjoittaa liiketoimintaa, ei ennakkoehtona hakemiselle.

Sitten listalle.

Erinäisten virastojen johtosääntöjä muutetaan siten, että vastuut vähän selkiytyvät. Lausuimme lautakunnan kantana, että ajatus siirtää katujen puhtaanapidon valvonta rakennusvirastoon on järkevä. Hiukan hämäräksi jäi, miksei näin ole ollut aina.

Töölölahdenpuiston pohjoisosaan hyväksyttiin pohjatöitä kolmella miljoonalla. Itse puistosuunnitelman hinnaksi on arvioitu  66 miljoonaa, mutta sitä käsiteltäessä virkamiehet vakuuttelivat, että ei sitä nyt lähdetä tuolla hinnalla tekemään, vaan tehdään vain se mikä on rakentamisen kannalta välttämätöntä. Tämä 3 miljoonaa on kuulema noita välttämättömiä töitä, vaikka nyt jo paalutetaan puistonpohjaa.

Kruunuvuorenrantaan hyväksyttiin iso kasa katuja. Pääosin ihan ok, ainoalla isommalla kadula pyöräkaistat jotka nousevat välillä pytöäteiksi. Vähän sekavaa, mutta ei niin paha että kannattaisi nyt alkaa repiä auki. HePo oli jättänyt muistutuksen, joka huomioitiin osittain. Lautakunnassa sian vielä suullisen lupauksen, että Gunillankadun ja Mellinintien risteyksessä oleva pyörätien aukko on vähintään 2 metriä leveä, kun piirroksessa se vaikuttaa kapeammalta.


Meilahdesta alas Pikku-Huopalahteen rakennetaan asfaltoitu polku Pihlajatieltä Kuusipolulle. Se oli aikanaan piirretty asemakaavaan, mutta jätetty rakentamatta. Nyt eteläpuolinen taloyhtiö valitti, että ihmiset kulkevat heidän pihansa läpi, ja että sitä paitsi eteläpuolinen taloyhtiö on rakentanut kaupungin maille parkkipaikan ja lämmitystolpat.

Kaupunki päätti sitten rakentaa polun, pohjoispuolinen taloyhtiö tietenkin vastustaa.

"Asunto Oy Pihlajapuisto toteaa katusuunnitelmasta antamassaan muistutuksessa, että Pihlajapolku on tarpeeton, koska Pihlajatieltä Sireenikujalle on olemassa vaihtoehtoisia reittejä ja että Pihlajapolun reitti ei toteudu esteettömänä kulkuyhteytenä.  Asunto Oy Pihlajapuiston muistutuksessa todetaan lisäksi, että suunniteltu reitti ei estäisi maastossa kulkevan epävirallisen reitin käyttöä ja että nykyistä Pihlajapolkua ei käytetä läpikulkureittinä Syreenikujalta Pihlajatielle. Asunto Oy Pihlajapuisto pyytää muun muassa kiinnittämään huomiota siihen, että jos Pihlajapolku halutaan rakentaa, sen tulisi olla nyt suunniteltua neljää metriä leveää kapeampi."

Sanoisin, että jos rakentaa toisen maille, niin pitää niellä tappionsa kun tämä 60 vuotta myöhemmin huomataan. Emme me sentään Espoossa elä!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Rotvallit sekä asiakirjajulkisuus, YTLK 25.9.2012


Lista tässä. Olin alkuosan kokouksesta poissa (puhumassa avoimista tietojärjestelmistä) ja varajäsen tuurasi, läsnä olin kun puhuttiin Ylikahrin aloitteesta ja korruptioskandaalista.

Ylikahrin aloitteen vastaukseen kaupungininsinööri lisäsi loppuun kappaleen
"Tavoitteena on, että esteettömyysratkaisut toteutetaan jalkakäytävillä ja pyöräteihin liittyvät ratkaisut erillisiksi rakennettavilla pyöräteillä. Näin estetään näkö- ja liikuntavammaisten joutuminen vahingossa pyöräteille ja toisaalta pyöräilijöiden ajaminen jalankulkualueille. Tällöin jalkakäytävistä erotettuja pyöräteitä ei tarvitse katkaista reunakivillä risteyksissä ja jalankulkualueiden ratkaisut voidaan tehdä SuRaKu-periaatteiden mukaisesti. Konkreettiset ratkaisut tullaan suunnittelemaan kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyönä."
Suomeksi tässä siis sanotaan tavoitteeksi, että reunakivet poistetaan pyöräteiltä, ja että konkreettisia ratkaisuja suunnitellaan yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnossa siis lukee
"Pyöräteiden reunatuista luopuminen on liikennesuunnittelun näkökulmasta erittäin perusteltua. Reunatuettomat pyörätiejärjestelyt ja niiden edellyttämä rakenteellinen erottelu jalankulusta tekevät mahdolliseksi toteuttaa nykyistä laadukkaampaa jalankulkuympäristöä myös esteettömyyden näkökulmasta."
Seuraavaksi apulaiskaupunginjohtaja Sauri esittelee asian kaupunginhallitukselle, joka vastaa valtuustolle. Koska molemmat lausunnon antavat virastot ovat samalla kannalla, tulee kaupunginhallituksen vastauskin olemaan, että reunatuista luovutaan.

Sen jälkeen pitää vielä hyväksyä ne suunnitteluohjeet ja aloittaa keskustelu siitä, mitä tehdään kaikille jo olemassa oleville reunakiville. Mutta periaatepäätös on nyt käytännössä selvä.


Toisena asiana rakennusviraston korruptioskandaali viime keväältä. Erityistilintarkastus on nyt valmistunut, mutta se on kaupungin käytännön mukaan merkitty luottamukselliseksi.

Tarkastuksen tulokset eivät ole mitenkään kovin ihmeellisiä. Todetaan, että kilpailutuksissa ei ole viitteitä huijauksesta, mutta lisä- ja muutostöiden käsittely on mahdollistanut ylilaskutuksen eri tavoin. Lisäksi poliisituytkinnassa oleva projektijohtaja oli tuhonnut kaikki säilytyksessään olleet asiakirjat, mikä vaikeutti tarkastusta. Arkistointikäytännöissä kun oli selviä puutteita.

Kaikki tämä tiedettiin oikeastaan jo kesällä, ja jo keväällä tehdyt korjaustoimenpiteet prosesseissa todettiin oleellisesti riittäviksi.

Pidempi keskustelu käytiinkin asian salaamisesta. Erityistilintarkastus oli merkitty salaiseksi julkisuuslain 24§ kohdan 15 perusteella. Kohta 15 kuuluu

"15) [...] asiakirjat, jotka sisältävät tietoja viranomaisen tehtäväksi säädetystä tarkastuksesta tai muusta valvontatoimeen liittyvästä seikasta, jos tiedon antaminen niistä vaarantaisi valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumisen tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa asiaan osalliselle" 

Raportin kannessa mainitaan myös kohta 17, joka taas kuuluu:

"17) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi mainituille yhteisöille, laitoksille tai säätiöille taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin"

Lautakunnassa oltiin sangen yksimielisiä, että nämä perusteet eivät missään tapauksessa voi koskea dokumentin lukuja 1 ja 2 (tiivistelmä sekä toimeksianto), ja että on kyseenalaista käyvätkö ne perusteesta minkään osan salaamiselle.

Kaupungin juristit ovat kuitenkin katsoneet dokumentin salattavaksi, ja vaikka lautakunnalla on toimivalta julkaista se, viraston juristi muistutti että salattavan tiedon julkaisemisesta on jäsenillä henkilökohtainen rikosoikeudellinen vastuu. Sen sijaan julkisen tiedon salaamisesta ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen, vaan hallinto-oikeus vain kumoaa väärän päätöksen.



En vaatinut julkaisuasiaa äänestykseen. Sen sijaan lähetin kaupungin kirjaamoon pyynnön saada kyseinen asiakirja:

Hei, 
haluaisin saada julkisuuslain 1§ perusteella Rakennusviraston erityistilintarkastuksen tarkastusraportin, joka oli 25.9.,2012 Yleisten töiden lautakunnan kokousasian liitteenä. 
Raportti on merkitty salattavaksi julkisuuslain 24§1 15k perusteella, mutta tähän salaamiseen ei ole tosiasiallista perustetta, vaan sen tulisi olla julkinen asiakirja. 
Toissijaisesti pyydän samaisen raportin lukuja 1 ja 2, mikäli katsotte luvun 3 salaamiseen kuitenkin olevan perustetta. 
Mahdollisesta kieltäytymisestä pyydän saada valituskelpoisen päätöksen. 
Otso Kivekäs
Yleisten töiden lautakunnan jäsen


Myös apulaiskaupunginjohtaja Sauri piti kaupungin linjaa salata tarkastusraportit kokonaan huonona, ja lupasi alkaa ajaa muutosta linjaukseen. Odottelemme tuloksia, sekä kaupungin vastausta asiakirjapyyntööni.

maanantai 24. syyskuuta 2012

YTLK:n lista 25.9.2012


En pääse kokouksen alkuun, koska olen puhumassa tietojärjestelmien ostamisesta Vision tilaisuudessa "Avoimet tietojärjestelmät – ratkaisu kuntien rahapulaan?" Alkuosan kokouksesta minua korvaa siis varajäsen Veli-Heikki Klemetti. Viimeisiin kohtiin ehtinen kuitenkin mukaan. Lista tässä.

Korruptioskandaalin jäljiltä tehty erityistilintarkastus esitellään. Siitä ei ole tietoja netissä, enkä pääse niitä nyt kuulemaankaan, mutta tiettävästi joitakin toimintakäytäntöjä kehotetaan korjaamaan.

Ramsinniemen alueen katusuunnitelmia esitellään valtava nippu. Pääosin pikkukatuja ja pääosin ok. Hepo jätti muutamista suunnitelmista muistutuksen, joka on joiltakin osin huomioitu. Yksi pyörätienjatke lisättiin ja yhtä kulmaa pyöristettiin. Reunakivien poistaminen sen sijaan ei saanut kannatusta. En ajatellut puuttua tähän sen enempää, mutta ehkä tuoda esiin, että kunhan pyöräteiden tyyppipiirroksia päivitetään, niin päivitetäänhän vielä rakentamattomat suunnitelmatkin.

Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta vuosiksi 2013 - 2016. Jos joku luki koko tuon nimen ja osasi lukemansa jäsentää, niin pistäkääpä työhakemusta; selvästi on taipumusta ohjelmointikielten parserin hommiin.

Lausuntopohja valittaa, että rahaa on varattu liian vähän. Tämä on ongelma, koska hankkeet tehdään yhdessä kaupungin ja valtion maksaessa kummankin osuutensa. Kun valtion budjetointi venyttä hankkeita, sotkee se kaupungin suunnitelmatkin. Itse näksiin järkeväksi, että valtio ei sotkeutuisi helingin katuihin (tai uusiin ratoihin) lainkaan, vaan antaisi vain könttäsumman rahaa, ja kaupunki saisi hoitaa suunnittelun ja priorisoinnin.

Ylikahrin aloite reunakivistä tulee uudestaan käsittelyyn. Pyysin tämän jättämistä viimeiseksi kohdaksi, että ennätän mukaan käsittelyyn. Tekstiin tullee pieni täydennys listalla näkyvän lisäksi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Miksi meillä ei ole ruokakärryjä? - YTLK 18.9.2012

Käsittelimme lautakunnassa liikkuvien myyntikärryjen tarjouskilpailua, jonka viimeksi vaadimme esiteltäväksi.

Taustana siis on, että Helsinkiin haluttaisiin liikkuvia ruokavaunuja ja ylipäänsä monipuolisempaa katuruokakulttuuria. Sitra on tehnyt aiheesta kirjankin ja kaupungille on tehty ruokakulttuuristrategia.


Suurella vaivalla kaupunkiin saatiinkin muutamalle yrittäjälle luvat vuosi sitten. Liikkuvuus typistyi muotoon, että vaunu saa olla vain yhdellä paikalla, mutta vain puolet vuorokaudesta: se on vietävä pois joko yöksi tai päiväksi.

Nyt sitten kilpailutettiin viimeksi yli jääneitä paikkoja. Tarjouspyynnössä kaupunki vaatii 11 liitettä tai selvitystä yrittäjiltä:

  1. Veroviranomaisen todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty.
  2. Työeläkekassan ja/tai vakuutusyhtiön todistus eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutuusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty. Mikäli tarjoajalla ei ole velvollisuutta vakuutusten ottamiseen, tästä on tehtävä erillinen selvitys. Selvitys voi olla tarjoajan itsensä laatima.
  3. Vakuutusyhtiön todistus vastuuvakuutuksen sisällöstä, voimassaolosta ja vakuutusmaksujen suorittamisesta.
  4. Kaupparekisterinote (jäljennös)
  5. Selvitys rekisteröimättömyyden perusteista, jos tarjoaja ei kuulu kauppa-, ennakkoperintä-, työnantaja- tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Selvitys voi olla tarjoajan itsensä laatima.
  6. Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta ja keskeisistä työehdoista. Selvitys voi olla hakijan itsensä laatima.
  7. Kuvaus liiketoimintaideasta ja tiedot myytäviksi suunnitelluista tuotteista.
  8. Selvitys aikaisemmasta liikealan kokemuksesta ja yritystoiminnasta.
  9. Selvitys tarjoajan toiminnassa tarvittavasta henkilökunnasta.
  10. Kuvaus myynti/kioskivaunun ilmeestä ja mittapiirustukset sekä kuvat kioskin eri puolilta. Kuvissa on esitettävä mahdolliset mainosteippaukset, jotka saavat peittää kioskista korkeintaan 5%
  11. Ennen sopimuksen allekirjoitusta tarjoajan on esiteettävä kopio elintarvikehuoneiston hyväksymispäätöksestä tai tehdystä rekisteröinti-ilmoituksesta.

Nämä tiedot saatuaan kaupunki valitsee kiskapaikkojen saajat tarjonnan monipuolisuuden tai hinnan perusteella. Tällä kertaa kävi niin, että 11 tarjoajasta 6 ei saanut tarvittavia liitteitä toimitettua ja yhdellä oli aiempia maksuja rästissä. Loput 4 saivat paikan Valintakriteerejä ei siis päädytty edes käyttämään.

On selvää, että lupabyrokratia karsii yrittäjiä. Kysyin esittelijältä, ovatko nämä kaikki liitteet sellaisia, joita meidän täytyy kaupungin velvoitteiden vuoksi vaatia? Vastaus oli, että on kaupungin asia vuokranantajana valvoa mitä alueilla tapahtuu ja että vuokralaiset noudattavat lakia.

Toisin sanoen kaupungin ei olisi pakko vaatia näitä kaikkia tietoja, vaan tässä on tehty (virkamiestasolla) poliittinen päätös, että tarkka valvonta on tärkeämpää kuin ruokakulttuurin monipuolisuus.

Esimerkiksi elintarvikeluvat ja työehtosopimukset ovat olemassa ihan hyvästä syystä. Niillä on kuitenkin jo omat valvovat tahonsa. Kaupungin ei olisi pakko vaatia näistä kaikista vielä erikseen selvitystä. Ja aivan erityisesti tämä on poliittinen valinta, ei välttämättömyys tai luonnonlaki.

Ongelma ei ole, että valinnat tehtäisiin väärin kriteerein. Ongelmana on, että yrittäjät lannistetaan ennakkovaatimuksilla niin, etteivät he saa hyväksyttävää tarjousta edes kasaan. Siksi meillä ei ole ruokakärryjä katukuvassa.

Jos jollakulla on hyviä ideoita, miten byrokratiaa voisi keventää, kertokaa.

Luvanvaraista toimintaa Mannerheimintiellä 2011.


Sitten muut asiat, lista tässä.

Lautakunnalle kerrottiin Baanan asfalttiepisodista. Paljon keskusteltiin aiheesta ja ohi. Mielenkiintoisina yksityiskohtana nousi esiin, että kauanko betoninen taideteos kestää skeittausta ennen kun betoniraudat tulevat esiin. Arveltiin jopa että se kestää vain ensi kevääseen. Niin tai näin, taideteoksen kunnosta vastaa kaupungin taidemuseo, ei rakennusvirasto.

Jätimme pöydälle ensi viikkoon vastauksen Ylikahrin aloitteeseen reunakivistä. Aiheesta käytiin laaja ja poukkoileva keskustelu. Lopputulemana minä ja kaupungininsinööri katsomme asiaa ja siitä tulee päivitetty ehdotus kokoukseen ensi viikoksi.

Ylikahri siis esitti, että esteettömyysratkaisut toteutetaan kokonaan jalkakäytävillä siten, että pyöräteitä ei katkaista reunakivillä risteyksissä. Kaupunkisuunnittelulautakunta ehti jo suhtautua aloitteeseen myönteisesti.

Rakennusvirasto kirjoitti vastauksessaan mitä kaikkea on tehty, ollaan tekemässä tai tullaan ehkä tekemään. Sen sijaan se ei oikeastaan vastannut kysymykseen.

Ehdotin lisäystä vastauksen jatkoksi, niin, että siinä myös vastattaisiin itse ehdotukseen:

"Tavoitteena on, että esteettömyysratkaisut toteutetaan jalkakäytävillä ja estetään heikkonäköisten ja heikosti liikkuvien joutuminen vahingossa pyöräteille. Tällöin jalkakäytävistä erotettuja pyöräteitä ei katkaista reunakivillä risteyksissä. Konkreettiset ratkaisut tullaan suunnittelemaan kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyössä."

Tämä jäi nyt siis pöydälle. Jotain lisäykseni kaltaista päätynee tekstiin ensi viikolla, ehkä paremmin muotoiltuna.


Viraston hankintastrategiasta heräsi kysymys, että miksi se on jaettu vain paperilla. Kaupunginhallituksen edustaja ja läsnä olevat varajäsenet eivät tämän seurauksena olleet saaneet paperia ollenkaan. Menettely todettiin vääräksi, ja jatkossa kokousliitteet löytyvät aina myös päätösjärjestelmästä. Ymmärtääkseni tämä tarkoittaa, että ne löytyvät myös netistä, paitsi mikäli ovat salaisia. Hankintastrategian luonnos palautettiin valmisteluun, jotta se tuotaisiin uudestaan asianmukaisesti lautakuntaan.

Itse strategian luonnosta siis esiteltiin. Suureen kysymykseen siitä, mitä kaikkea tehdään kaupungin työnä ja mitä kilpailutetaan, ei oikeastaan tässä luonnoksessa oteta kantaa. Sen sijaan kaikenlaisia poliittisesti helpompia yksityiskohtia viilataan kasaan. Ehdotin kolmea täsmennystä:
  1. Alueurakoiden alueet pitäisi jakaa järkevämmin perustein kuin nykyään. Siis käytännössä alueen luonteen ja kustannustason mukaan, eikä Staran vanhan aluejaon mukaan.
  2. Staran roolia pitäisi määritellä ensisijaisesti sen mukaan, mitä töitä halutaan tehdä kaupungin omana työnä (esimerkiksi kriisivalmiuden tai toiminnan nopeuden takia), eikä niinkään kiinnitettyinä osuuksina urakasta.
  3. Lumenhoidossa pitäisi todeta myös valmius kokeilla pitkittäisiä urakoita, joissa tietyn väylän hoitaa sama urakoitsija päästä päähän. Tätä kun suunnitellaan kokeiltavaksi pyöräväylille.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 11.9.2012

Tämä kokous esti minua osallistumasta potilastietojärjestelmämielenosoitukseen. Joskus on priorisoitava, ja kaupunkilaisten luottamustoimen hoito oli nyt tärkeämpää kuin yksi mielenosoitus. Varsinainen asialista oli kovin köykäinen.

Kousan alotteesen sisäpihojen parkeista vastattiin ettei juuri kuulu meille. Vallilanlaakson puistosuunnitelma hyväksyttiin. Hankintastrategian käsittely jätettiin ensi viikkoon, koska se jaettiin vasta pöydälle (vain paperilla).

Käsittelimme kunnossapitojärjestyksen luonnosta. Selvästi vielä keskeneräinen dokumentti, mutta suuntaviivoja alkaa hamottua. Isoimpana niistä on, että jatkossa kaupunki aikoo vaatia taloyhtiöiltä saman tasoista katualueiden kunnossapitoa kuin mitä se vaatii omilta urakoitsijoiltaan. Siis esim. jalkakäytävien auraukseen tulee tarkat määräajat ja niitä operiaatteessa valvotaan.

Ratkaisulla osaltaan taustoitetaan sitä, että tulevaisuudessa taloyhtiöiden kunnossapitovelvoitteet otettaisiin kaupungin vastuulle. Silloin on selkeämpää, että ne ovat samat kuin jo valmiiksi kaupungin hoitamilla kaduilla. Kuitenkin tässä tosiasiallisesti kiristetään taloyhtiöiden velvollisuuksia nykytilaan nähden. Arvokeskustelu kaupungilla liikkujien oikeudesta siistiin ja toimivaan ympäristöön versus kadunvarren asukkaiden velvollisuus maksaa siitä pitäisi käydä. Se lienee edessä jahka tämä joskus menee valtuustoon.

Ehdotin muutamia korjauksia, kuten kevyen liikenteen käsitteestä luopumista ja kyseenalaistin kohdan jossa kategorisesti kiellettiin liikkuvat myyntipaikat. Se oli kuulema copypaste jostain vanhasta tekstistä. Saa nähdä miltä seuraava versio näyttää.

Sain tämän dokumentin käsiini, mutta en ole laittanut sitä avoimeen levitykseen. Kunnossapitojärjestyksen luonnos ei ole salainen dokuemntti eikä sen salaamiseen ole lakisääteisiä perusteita (varmistin tämän). Sen avoimella levittämisellä olisi kuitenkin ikäviä seurauksia. Nykyään virasto tuo lautakuntaan hyvinkin keskeneräisiä dokuemntteja keskusteltaviksi eikä vain valmista tavaraa leimattavaksi, mikä on tietenkin hyvä. Virastopäällikkö antoi ymmärtää, että tämä käytäntö olisi vaarassa, jos dokumentit päätyvät aina julkisuuteen.

Pitkän päälle virastomaailman täytyy avautua ja oppia prosessit, joilla jo keskeneräisetkin asiat ovat julkisuudessa rehellisesti keskeneräisenä. Siihen pääseminen on kuitenkin poliittinen prosessi, joka edellyttää luottamusta ja uskoa myös virastojen sisällä. En siis linkkaa tätä dokumenttia, koska se nyt ei oikeasti ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen. Jos joku kaipaa sitä nähtävilleen, ottakaa yhteyttä.


Puhuttiin myös Alueidenkäytän päällikön vakanssin täytöstä. Siihen on 22 hakijaa, heistä kuulemme lisää lähikuukausina. Kyseinen virka on siis se, jossa vastataan siitä miten helsingin alueita saa käyttää kaikenlaiseen mihin aknsalaiset nyt keksivät lupia hakea. Esimerkiksi kaivaa viemäriputket maahan, pitää puistojuhlat tai rakentaa ravintolalle terassin.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Baanan skeittipaikka, rakkaudesta Helsinkiin

Baanalle rakennettiin prosenttiperiaatteella Janne Siltasen taideteos Love Helsinki. Se koostuu graffitista ja skeitattavaksi tarkoitetusta veistoksentapaisesta. Hieno on.

Eilen rakennusmiehet kävivät repimässä asfaltin veistoksen ympäriltä. Tarkoitus on rakentaa siihen kiviraidat, jotka estäisivät skeittaamista.

Siltasen Love Helsinki jonka rakkauden sanomaa suojaavat nyt vallihaudat

Kuulin tästä itse jo heinäkuussa. Yksi hankkeen kanssa tekemisiin joutunut työmies vinkkasi minulle että kaupunki suunnittelee tällaista. Kysyin aiheesta Katu- ja puisto-osaston päälliköltä, joka kuitenkin oli tuolloin lomalla, kuten oli Baanasta vastaava projektipäällikkökin. Sovimme että palaamme aiheeseen vielä ennen kun työt alkavat, mutta unohdimme sen kaikki. Anteeksipyyntöni tästä, olisi pitänyt muistaa.

"Hei Otso, Baanan skeittauksesta on tullut valituksia eteläpään asukkailta. Sen estämiseen ei ole tarkoitun meidän toimesta puuttua. Tarkoitus kuitenkin on rajoittaa sitä siten, että puiset istuskeluterassit eivät vaurioidu skeittaajien jaloissa, vaaravyöhykkeessä on myös Baanan betoninen ympäristötaideteos, jonka suojaamista on harkittava."

Asialle olisi myös ollut paljon työläämpi tehdä mitään ennen kun "kansa raivostui". Silloin asia ei vielä olisi ollut ollenkaan samalla tavalla kiinnostava kuin nyt, ja kansanliikkeen masinointi olisi ollut iso projekti.

Veistos on kulunut nurkista. Ympäristötaiteesta kun on kyse, se ehkä kuuluu asiaan. Taustalla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri antaa aiheesta lausuntoa NYT-liitteelle.



Asfaltti on nyt syytä palauttaa ainakin veistoksen ympärille. Penkkien eteen ehkä ei. Arvaisin myös, että näin tässä tulee vielä käymään. Aktiiviset yhteydenotot virastoon totta kai edistävät asiaa

Sitä paitsi kiviraita ei edes skeittausta estä. Nyt jo Baanalla on pellinpala, jotta kaivetun vallihaudan yli pääsee skeitillä.

Laskusilta yli vallihaudan

Laajemmin tässä on ongelmana, että kaupunkikulttuurista valittajat ottavat aina yhteyttä kaupunkiin, mutta kaupunkikulttuurista nauttivat eivät. Miksi ottaisivat, kun asiathan ovat hyvin?

Virkamiehille kuitenkin näkyy vain, että on jotakin toimintaa josta kaupunkilaiset valittavat. Jotenkin valituksiin täytyy reagoida. Sitten rajoitetaan skeittausta, konsertteja, terasseja, koiranulkoilutusta tai milloin mitäkin. Ja rajoitusten kohteeksi joutuvat vuorostaan valittavat, kun rajoitukset alkavat.

Arvokeskustelua kaupunkitilasta käydään tuohtumalla ja valittamalla kukin vuorollaan.Vaikka kaikki toimisivat rakkaudesta Helsinkiin, ei tästä tule kuin paha mieli.

Osaltaan asiassa voisi auttaa, jos kaupungin suunnitelmat tulisivat paremmin julki jo ennen kun työt alkavat. Ei se voi olla sen varassa että yksi lautakuntalainen blogaa niitä julkisuuteen vihjeiden perusteella. Tämä tapa kun selvästikään ei toimi. Pitäisikö rakennusviraston työkohdelistat ja suunnitelmat julkaista netissä reaaliaikaisesti? Sieltä näkisi mitä katua aiotaan repiä auki ja miksi. Kiinnostunut kansalainen voisi sitten kysellä lisätietojen perään, ja saataisiin käytyä sitä keskustelua jo etukäteen.

Kaupungin toiminnan avaaminen nähtäville auttaa osaltaan monissa ongelmissa, niin uskoakseni tässäkin. Mitä kaikkea muuta voisi avata nettiin kaupunkilaisten seurattavaksi?
Lothrarkin rakastaa Helsingissä

Tarinalla on siis kolme opetusta:

  1. Minulle saa vihjata, jos kaupungissa on taopahtumassa jotain, josta olisi hyvä keskustella julkisemminkin
  2. Valitettavasti se ei takaa, että mitään tapahtuisi. Toisinaan taitoni eivät riitä saamaan aikaan keskustelua ennen kun jotain kuohuttavaa tapahtuu, ja toisinaan en vaan ehdi tai unohdan. Joskus kun pitää käydä töissäkin, ja lisäksi teen aika montaa muutakin juttua.
  3. Siksi tarvitaan jokin pysyvämpi tapa, jolla kaupungin virastojen puuhastelut tulevat julkisuuteen jo etukäteen. Esimerkiksi rakennusviraston työsuunnitelmat voitaisiin julkaista reaaliaikaisina netissä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

YTLK:n lista 11.9.2012

kokous on taas virallisilta asioiltaan lyhyt, lista tässä.

Vallilanlaakson purosuunnitelma tulee taas käsittelyyn. Keväällä se palautettiin, koska suunnitelmassa näkyi bussikatu joka hylättiin valtuustossa. Kumpulanpurolle rakennetaan valuma-altaita jottei se tulvisi, kun Pohjois-Pasilan vedet nykyään johdetaan siihen.

Nykyinen pelinurmikko menetetään valuma-altaiksi, mutta eteläreunaan rakennetaan uusi ja pohjoisnurkallekin pieni nurmikko.

Kousan parkkipaikkaaloite tulee uudestaan käsittelyyn, kun vaadimme viimeeksi että siihen pitää vastata. No nyt vastataan, että "Aloitteessa kerrottu tehtävä laittomien parkkipaikkojen poistamisesta kortteleiden sisäpihoilta kuuluu lähinnä rakennusvalvontavirastolle ja kaupunkisuunnitteluvirastolle."

Näitä merkittävämpää on, että kokoukseen tulee keskusteltavaksi kaksi isoa asiaa: hankintaperiaatteet ja kunnossapitojärjestys

Hankintaperiaatteet tarkoittaa käytännössä että mitä ja miten ostetaan Staralta "kaupungin omana työnä" ja mitkä asiat taas markkinoilta. Asia on iso, ja siihen on liittynyt kaikkea sekavaa. Valitettavasti tästä ei ole ennakkomateriaaleja eikä kovin tarkkaa tietoa. Oma prioriteettini tässä on, että kunhan toimintatapa saadaan toimivaksi ja kestää päivänvaloa. Nykymalli ei näitä ehtoja täytä.

Kunnossapitojärjestys taas määrittää, miten taloyhtiöiden kuuluu pitää huolta yleisistä alueista. Vastuu tästä kun siirtyi rakennusvalvontavirastolta rakennusvirastolle vuoden alussa.

Näistä lisä jälkikäteen, kun etukäteen on vaikea sanoa mitään tarkkaa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 4.9.2012

Lyhin kokous tällä lautakuntakaudella, lista tässä.

Vain korvausasioita, tulva, talvella klommoutunut auto, lumiauran hajottama tuija-aita ja liukkaalla kaatunut pyöräilijä.

Tulvaa emme korvanneet, koska oli poikkeuksellinen sää ja sitäpaitsi vedet tulivat naapurin tontilta, mikä on naapurusten välinen asia eikä kuulu kaupungille. Auton klommot taas olivat selvästi toisesta autosta, eivätkä hinauksesta, joka tuolle autolle muuten oli talven mittaan tehty kahdesti, koska omistaja oli jättänyt autonsa aina aurattavan kadun tukkeeksi.

Tuija-aita taas oli kasvanut jo keväällä kuntoon kun sitä tarkasteltiin ja sitäpaitsi jos aurakuski aiheuttaa vahinkoa, korvausvelvollinen on työtä tehnyt yritys, eikä kaupunki. Ei siis tämäkään kuulunut meille. Ilmeisesti valittajaa ei oltu tästä informoitu, koska hän meille hylkäyspäätöksestä valitti.

Pyöräilijä taas kaatui 1.12. Puistolan asemalla. Itse kaaduin samalla paikalla 3.12. jäähän ja vaihdoin talvirenkaisiin suosiolla. Talvipyöräily vaatii talvirenkaat, tai sitten pitää jäädä kotiin jääpäivinä. Sanamuotoa korjattiin ja keskusteltiin taas säätietojen oikeellisuudesta, mutta itse päätös ei muuttunut. Talvella on liukasta, eikä liukastuminen ole kaupungin vastuulla, ellei kaupunki ole nimenomaisesti laiminlyönyt hiekoitusta. Epäselväksi edelleen jää, miksi hiekoituksen tekemisellä on tässä väliä, kun se on pyöräilijälle hyödytöntä.


Epävirallissa asioissa todettiin, että kaupunki on lausunut vaihemaakuntakaavasta. YTLK:n aikanaan esittämät kommentit  eivät näytä päätyneen ehdotukseen. Sen sijaan Vihreiden lausunnossa kuuluttamamme moottoriteiden muuttaminen taajamamerkinnälle on saanut muodon:
"Moottoriväyliä koskevassa suunnittelumääräyksessä todetaan, että maakuntakaavakartalle merkitty tieyhteys voidaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa esittää riittävin perustein teknisesti tai toiminnallisesti alemmanluokkaisena. On tärkeää, että jatkossa pidetään huolta siitä, että tällaisessa tilanteessa myös maakuntakaavaan liittyvä rakentamisrajoitus tältä osin poistuu"

Musiikkitalon edustan pyörätiestä puhuin katu- ja puisto-osaston päällikön kanssa. Päällysteelle ehkä voitaisiin jotain tehdä, mutta samalla pitäisi kyllä korjata vaarallinen risteys Baanan päädyssä. Joka tapauksessa Mannerheimintiellä ylhäällä kulkeva reitti menee uusiksi lähivuosina. Ja Intiankadun alikulku tiettävästi on nyt jäissä, eikä sen suunnitelmaa viedä eteenpäin.


Kokouksen jälkeen kävimme tutustumassa Erottajan paloaseman remonttiin. Vuoden 1890 tiilitalo, jossa on komea torni. Alla kuva Mannerheimintien suuntaa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

YTLK:n lista 4.9.2012

Poikkeuksellisen lyhyt kokous luvassa, lista tässä. Taitaa mennä ennätyksellisesti alle tuntiin.

Itse asiassa listalla on ainoastaan neljä oikaisuvaatimusta hylätyistä korvausvaatimuksista. Yksi tulva, kaksi talvikunnossapidon vauriota (aidalle ja autolle) ja yksi pyöräilijän kaatuminen. Kahdessa tapauksista harkitsemme pitääkö its tekemämme päätös oikaista. Tämä byrokratian kukkanen johtuu siitä, että virkamiehet eivät saa tehdä korvauspäätöksiä yli tiettyjen euromäärien, joten ne kierrätetään lautakunnan kautta. Valitusosoite on kuitenkin kaikissa tapauksissa lautakunta. Täytyykin kysyä, onko asiaa mietitty oikeusturvakysymyksenä ihan loppuun saakka.

Pyöräilijä kaatui 1.12.2011 klo 7:40 Puistolan asemalla. Kunnossapitopöytäkirjojen mukaan siellä ei ollut liukasta, koska lämpötila oli +0,5. Yhdistettyä kevyen liikenteen väylää ei siksi oltu hiekoitettu. Märät kohdat oli kyllä määrätty suolattavaksi.

Tässä tulee mieleen kolme huomiota, osin ohi aiheen
  1. jos lämpötila oli +0,5, saattoi se siis ihan hyvin olla paikallisesti pakkasella, tai yön jäljiltä maa jäässä (vaikka yöllä oli plussaa).
  2. märät kohdat on määrätty suolattavaksi, mutta onko ne suolattu? Kai suolauskin dokumentoidaan?
  3. Jos väylä olisikin hiekoitettu, ei sillä olisi ollut mitään vaikutusta kaatumiseen, koska hiekoitus on pyöräilijän kannalta hyödytöntä. Silti sitä käytetään korvauspäätösten perusteena.
Muista korvaustapauksista kiinnostuneet voivat lukea listalta esittelyn, ihan kaikkea en nyt referoi. :)

Kokouksen jälkeen menemme tutustumaan Erottajan pelastusasemaan, joka tosin sijaitsee Korkeavuorenkadulla. Siis se, jonka punatiilinen torni näkyy aina yllättäen jossain. Paloasemareissun jälkeen menen Kaupunkisuunnittelupubiin Angleterreen, klo 18.
Erottajan pelastusasema Korkeavuorenkadulla

tiistai 28. elokuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 28.8.2012


Historiallisen lyhyt kokous, lista tässä. Alkuun keskustelimme siitä, kuinka puutarhuri Börje Frin mielestä Helsingistä puuttuu puistokulttuuri.

Sitten lyhyeen asialistaan. Outi Alanko-Kahiluoto ehdotti Siilitien varren puiston kunnostamista. Kyse on siis tyhjästä hiekkakentästä Päiväkodin ja paikallisen juottolan (Sillenpesä) välissä.

Paikka on metroaseman vieressä ja lähes ideaali täydennysrakentamiselle. mutta mikäli sitä ei rakenneta tai rakentaminen viivästyy, tehdään siitä ensin nykyistä hiekkakenttää viihtyisämpi puisto. Näin vastasimme. Kaupunkisuunnittelulautakunta ottanee kantaa rakennussuunnitelmiin.

Toisessa aloitteessa Kahiluoto ehdottaa jurttasaunaa Töölönlahdelle. Taktisesti sysäsimme vastuun kaupunkisuunnittelulautakunnalle, joka saa arvioida tundrakulttuurin sopivuutta keskustaan.

Jaana Pelkonen ehdottaa, että kaupunki voisi järjestä siivoustalkoita ympäristön siivoamiseksi. Virasto vastaa, että näinhän on tehty jo ainakin 28 vuotta (ja se selviää helposti googlella). Joka kevät on kevätsiivouksia, lisäksi on paljon muita talkoita. Aivan erityisesti on syytä mainita puistokummitoiminta. Kummikoordinaattorin palkkaamisen jälkeen kummien määrä on kasvanut jo 20%, eli kyllä talkoohenki elää. Valtuustoalotteita on ilmeisesti tulossa pari kolme per viikko tästä vaaleihin asti. Valtuutetut ovat heränneet kuntalaisten asioiden ajamiseen, eikä se ole niin tarkkaa onko ehdotetut asiat tehty jo.


Tapaninkylään lausutaan pari uutta taloa ja käytännössä liikennevihreänä toimiva puisto merkitään kaavassakin liikennevihreäksi, koska sitä se on: ojan pientareella pari puuta ja vähän nurtsia. Tiettävästi kaistale on siihen alkujaan jäänyt, kun Tapaninkyläntien kohdalle on varattu maata Kehä II:lle. Jos ja kun piilovarausta ei haluta ylläpitää, tuohon mahtuisi kyllä vielä yksi lamellitalo tien varteen melumuuriksi muille.

Yksityisteiden kojauksiin Östiksessä myönnettiin pari tonnia. Peruskorjausmääräraha on 26 tonnia vuodessa, ja se on nyt tältä vuodelta täynnä. Eli jos hoidatte yksityisteitä, ensivuoden alussa hakemusta sisään vaan, sitä ennen tuskin kannattaa. Tosin eipä noita töitä voi kauaa tehdäkään. Kaupungin periaatteena on maksaa 75% avoimessa käytössä olevien yksityisteiden peruskorjauksista hakemusta vastaan. Säästö pelkästään tiesuunnittelussa lienee samaa luokkaa kuin tuo avustus.

Katajanokan Guggenheim-tontilta on kohta purettu vanha makasiini. Tontti tulee rakennusviraston hallintaan ja siihen tullee jotain väliaikaista toimintaa kunnes lopullisesta käytöstä päätetään. Jonkinlaisesta tapahtuma-alueesta on ollut puhetta. Vesa Hack ehdotti siihen taannoin ABC-huoltsikkaa; itse voisin ehdottaa julkista puusaunaa, jos kerran Yrjönkadulla ei puita saa polttaa.


Omissa asioissa nostin esiin toisen linjan pysäköinnin. Sinne asennettiin eilen uusi hieno pyöräteline. Aihetta koskevissa keskusteluissa tuli esiin, että vstapäisillä lastauspaikoilla pysäköidään jatkuvasti, ja kaupuan kuljetusautot joutuvat siksi pysähtymään minne sattuu. Välitin virastolle pyynnön tehostaa pysäköinninvalvontaa Toisella linjalla.

Uusi Car bike rack ja väärin pysäköity auto kuvattuna tänään 16:40.


Manskun pyöräkaistan jatkosta Sokoksen ohi kysyin myös. Se piti alkujaa rakentaa tänä vuonna, mutta design-vuoden takia katuja ei haluttu aukoa kesällä. Kaupungininsinööri lupasi selvittää, onnistuisiko kaistan avaaminen pyöräkauden alkuun ensi keväällä.

Lisäksi viisi liukastumista ja autovahinko autossa, jota siirrettiin talven mittaan kolmeen kertaan lumitöiden tieltä. Siirtoja tehdään nykyään noin yksi talvessa per asukaspysäköintipaikka.

maanantai 27. elokuuta 2012

Parkkeeraamisen vaikeudesta - YTLK 21.8.2012

Kokouksen teema tuntui olevan pysäköinti, koska lähes kaikki asiat koskivat sitä. Lista tässä.

Jaana Pelkonen (kok) ehdottaa, että autoille järjestettäisiin talvisäilytystä, jotta kesäautot saataisiin pois kadunvarsilta häiritsemästä lumenaurausta ja kunnon ihmisten pysäköintipaikanetsintää.

Ongelma on tietenkin aivan oikea: kaupungissa on talvella yksinkertaisesti liikaa autoja. Viraston vastauksessa kerrotaan pysäköintipolitiikasta olevan selvitys meneillään kaupunkisuunnitteluvirastossa.

Terävöitimme vastausta siihen suuntaan, että siinä kerrotaan mitä pitää tehdä jotta lumityöt hoituisivat, eikä vain vihjailla että mitä pitäisi tehdä. Parempi sanoa suoraan kuin pelätä että naapurivirasto tai kaupunginhallitus ottaa nokkiinsa. Emme voi YTLK:ssa päättää vuoropysäköinnin laajentamisesta, väliaikaisista pysäköintikielloista tai asukaspysäköintimaksun nostosta, mutta se ei muuta sitä että ne tarvitaan.

Seppo Kanerva (ps) kantaa huolta, että Mikonkadulla RAYn edessä pysäköidään bussien paikoilla ja ehdottaa jotain liikennemerkkiviriviriä sekä rengaslukkoja. Vastaus kertoo mitä kaikkea pysäköidyille autoille voidaan tehdä lain mukaan. Ikävän vähän.

Samassa yhteydessä kyselin, mitä meille talvella lupaillulle esitykselle pysäköinninvalvonnan terävöittämisestä kuuluu. Ei kauheasti mitään, mutta jotain saattaa olla tulossa.

Kanervan toinen aloite taas käsittelee sitä, miten joku virolainen oli parkkeerannut invapaikalle Espoossa mahdollisesti väärennetyn invatunnuksen kanssa. Vastaus on oleellisesti, että Espoon pysäköinninvalvonta tai Viron poliisin leväperäiset käytännöt eivät meille kuulu. Kohteliaammin totta kai.

Tuuli Kousan (vihr) aloitteessa vaaditaan toimia, jotta kaavan vastaisety parkkipaikat kanatakupungin sisäpuhoilla saataisiin pois. Virasto olisi halunnut jättää kokonaan vastaamatta, mutta palautimme valmisteluun niin, etät vastataan vähintäänkin että mitä vaikutuksia moisella olisi ja kuinka me emme voi siitä päättää (eikä kaupunki oikein kai muutenkaan).

Lisäksi kuulema esityksemme pysäköinninvalvonnan lisärahoituksesta iltavalvonta varten oli hyväksytty budjettiin. Ei siis tarvitse tapella enempää siitä, saako 900 000 euroa käyttää 1 300 000 euron tulojen hankkimiseen.


Lisäksi käsiteltiin talousarvion seurantaraportti. Lumityöt ovat taas menneet 6,2 milliä yli, mutta muusta toiminnasta on kiristetty yksi milli pois. Muut sitovat tavoitteet on saavutettu, paitsi pääväylien pitäminen aurattuna aamuseitsemältä. Toista vuotta putkeen ainakin. Kysyin että onko ajateltu tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi, paitsi toivoa ettei tulisi paljoa lunta. Kuulema jotain on nyt tehty.

Investointipuolella Kivikon liittymässä on 11 milliä käyttämättä, koska liikennevirasto jäädytti hankkeen omalta osaltaan, eikä kaupunki tee yhteishnaketta yksi. Kalasatama taas on 6,8 milliä alle budjetin, koska sinne saatiin lisärahaa jota ei ole ehditty käyttää. Muut projektialueet ovat 1-1,5 milliä alle budjetin, joka on kuulema normaalitaso. Tuon verran hankkeet on tapana ylibudjetoida ettei budjettia ylitettäisi.

Kaksi tulvavahinkoa jätettiin korvaamatta ja kaksi liukastumista korvattiin. Esityksen mukaan ja tavanomaista linjaa seuraten.

torstai 16. elokuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 14.8.2012

Ja lautakunta alkoi taas kesätauon jälkeen. Tämän kerran lista tässä.

Rakennuslautakunta on huolissaan rakennusten huonosta kunnosta ja korjausvelasta ja lähetti aiheesta kirjeen. Sitä käsitellään jossain vaiheessa.

Nippu rakennushankkeita on taas ylittänyt budjettinsa. Yhtenä niistä Jokeri 2 tunnelin suunnittelu. Kuulema se tulee ylittämään sen vielä uudestaankin, mutta korotuksesta tosiasiallisesti päättävä HKL ei halunnut juuri nyt uutisia kustannusylityksistä, joten seuraava lisämääräraha myönnetään vasta loppuvuodesta. Koska tilaukset hoitaa YTLK:n alainen HKR-rakennuttaja, me siis päätämme näistä ylitysvaltuuksista, vaikkemme niistä päätäkään.

Rakennusviraston korruptiojutusta ja erityistilintarkastuksesta tulee virallinen selvitys 25.9. meille ja 26.9. tarkastuslautakunnalle. Sitä ennen sitä ei julkaista, koska tuo on tarkastuslautakunnan ensimmäinen kokous. Jotain infoa tosin varmaan tihkuu.

Osuuspankkikeskus Teollisuuskadulla laajenee. Nykyinen rähjäinen sivukatu katoaa samalla, mutta parkkipaikkoja siihen silti tehdään. Ja muutenkin aika raskaalla kädellä parkkipaikkoja, yli ohjeen maksimien. Kuulema ovat uhanneet muuttaa Vantaalle muutoin. No, ei tuo kaava ihan huono ole ja hyvä että keskeiselle paikalle rakennetaan.

Isompi ongelma on kolmen vuoden remontin aikaiset järjestelyt. Osuuspankki olisi halunnut Dallapé-puistosta väliaikaisen parkkipaikan, mutta tähän ei virasto tule suostumaan. Sen sijaan Roineenpuisto suunnitellaan uhrattavan. Taaskin koska muutoin pankki muuttaa Vantaalle. Kaupunkisuunnittelulautakunta joutuu tosin tekemään tästä poikkeamispäätöksen, mikä ei välttämättä ole ihan läpihuutoa.

Roineenpuisto Puu-Vallilassa kesällä 2010. Seuraavat 3 vuotta tässä on parkkipaikka, jos Osuuspankki saa mitä haluaa.


Pitkän sillan 100v juhlan kunniaksi puuhataan historiikkiä ja muistolaattaa. Tai onhan siinä silta ollut yli 400 vuotta, mutta nykyinen täyttää 100.

Jakomäessä puretaan 2 taloa ja rakennetaan 3 tilalle jakomäentiellä. Tätäkin siis tapahtuu. Kuulema pyöräilijät ajavat siellä myös liian lujaa; täytyy käydä katsomassa.

Koirasaarentielle Kruunuvuorenrantaan tulee pyöräkaistat, jotka nousevat liikenneympyröissä jalkakäytävän tasoon, mutta eivät pyöräteiksi. Ympyrän joka puolella näet korotetaan suojatiet ja siinä vieressä myös pyöräkaistat. Ratkaisu on mielenkiintoinen, ja voi olla sangen hyvä. Vaikea arvioida varmaksi, kun ei tuollaista taida missään olla.


Tuomo Valokainen (sd) esitti aloitteessaan Hermannin rantatien roskien siivoamisen. Vastattiin, että jalkakäytävä ja pyörätie kuuluu kiinteistölle, tässä tapauksessa Nesteen huoltoasemalle. Tässä yhteydessä tuli esiin, että kiinteistöjen siivousvelvotteiden valvonta siirtyi juuri rakennusvalvontavirastolta rakennusvirastolle. Ehdotuksestani esittelijä lisäsikin vastaukseen, että virasto tulee huomauttamaan asiasta kiinteistölle. Huoltsikanpitäjälle ei välttämättä ole tullut mieleenkään että nurmikaistaleen takana olevan pyörätien siivous on hänen hommansa. Yleensä kannattaa aloittaa helpoilla keinoilla ja miettiä vasta sitten vaikeita.


Puhuttiin myös palveluosaston käsittelyajoista. Hitaudesta on kuulun valituksia, mutta omat kokemukseni ovat kyllä olleet todella nopeita. Toisaalta minä tietysti olen lautakunnassa. Pyysin lautakunnalle toimitettavan jossain vaiheessa raporttia käsittelyajoista ja niiden kehityksestä. Tähän asti kun kattavaa seurantaa ei ole tehty.

Lisäksi kasa kaavalausuntoja, pari vaalienalusaloitetta ja  tavanomaiset liukastumiset. Yksi katsottiin taloyhtiön asiaksi korvata, muut korvattiin.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 5.6.2012

Viimeinen kokous johon ehdin paikalle. Ensi viikolla kun kokous onkin torstaina, jolloin olen töissä kiinni. Lista tässä.

Aiemmin pyydetyn erityistilintarkastuksen tekee jokin ulkopuolinen tilintarkastusyhtiö, eikä tarkastusvirasto ja kaupungin normaalisti käyttämä Ernst&Young. Syystä että mikäli selviäisi tilintarkastuskäytännöissä selviäisi jotain huomautettavaa, ei se oikein sovi, että tarkastuksia tehnyt tarkastaa omaa työtään.


Mainospaikkasopimuksen tilanne kuultiin. Kaupunki on siis tehnyt ClearChannelin kanssa sopimuksen ulkomainospaikoista vuosille 2008 - 2023. Alkuperäisen sopimuksen teki kiinteistöviraston tilakeskus ja nyt se on siirtynyt rakennusvirastolle. Toistaiseksi sovituista 150 mainospaikasta on toteutunut vain noin puolet ja tavoitellusta yli 5 miljoonan vuositulosta maksettu 2,5 miljoonaa. Sopimus on yritetty harsia kasaan, mutta saattaa olla että se vielä purkautuu ja asia on oikeudessa.

Kaupunkipyörien kannalta tässä on oleellinen yksityiskohta, että ClearChannelin yksinoikeus ulkomainoksiin loppui jo viime vuonna. Mainospaikkoja voidaan siis käyttää osana pyöräjärjestelmän rahoitusta.


Ilmalan katusuunnitelmat jäivät pyynnöstäni pöydälle syksyyn asti. Siellä on yhdistettyjä kevyen liikenteen väyliä katujen varsissa, ja sellaisia emme halua. Suunnitelmat ovat alkujaan vuodelta 2007, mikä selittääkin asian. Ensiarviona sanoisin, että Ilmalankujan yhdistetty muutetaan jalkakäytäväksi (päättyvä kuja, mutta paljon kävelijöitä) ja Ilmalankadun erotelluksi.

Myllypuroon hyväksyimme katusuunnitelmia, joista HePo oli jättänyt muistutuksen. Siellä on yksi hölmö risteys, muuten hyvä. Sekään ei ole katastrofi, joten annoin sen mennä läpi. Sanoin kyllä selkeästi, että jahka uudet suunnitteluohjeet on julkaistu, tällaisia ei enää hyväksytä. Tämä vihjeeksi Niko Palolle.

Maakuntakaavasta lausuimme vähän sitä sun tätä. Pääsimme äänestämään siitä, pitääkö myös Malmin kentän mahdolliseen sulkemiseen varautua (ei pidä, 5-3 RKP-SDP-KOK vs. Vihr) ja pitääkö Kivinokkaa ja Meri-Rastilan rantaa kutsua viheralueeksi vai viheryhteydeksi (viheralueeksi 8-0).

Saimme myös selvityksen teknisten virastojen yhteistilahankkeesta. Kaupunkisuunnitteluvirastolle, rakennusvirastolle, kiinteistövirastolle, rakennusvalvontavirastolle, asuntotuotantotoimistolle sekä talous- ja suunnittelukeskukselle kun puuhataan yhteistä toimitilaa Keski-Pasilaan. Laitan linkin kun saan siitä elektronisen version.


Sitten asialistan ulkopuolelle:

Kommentoin omissa asioissa suunnilleen seuraavaa:

Baanalta Ruoholahteen menevälle reitille, Santakadulle on putkityön yhteydessä tehty suora reunakivi kohtaan, jossa tulisi nousta ajoradalta pyörätielle. Ainoa ajokelpoinen reitti kulkee jalkakäytävää pitkin.

Taustalla siintää Länsilinkki josta alkaa Baana. Edessä vaan tien katkaisee 7cm reunakivi. Että opetelkaas pyörä-parkouria vaikka.


Sama tilanne on pyrittäessä etelästä tullessa Stadionintieltä Auroransillalle [uudelle Nodenskiöldinkadun ylittävälle sillalle, jota pääsee keskuspuistoon].

Tässä noustaan kadulta kohti Auroransiltaa. Kevyen liikenteen henki leijuu ratkaisun yllä.

Näissä molemmissa on tilanne, että merkittävälle uudelle pyöräväylälle pääsee pyörällä vain ajamalla jalkakäytävää. Vastaavia, mutta pienempiä ongelmia on ollut ainakin neljässä katusuunnitelmassa tänä keväänä.

Luotan siihen, että nämä molemmat saadaan varmasti pikimmiten korjattua ilman kummempaa häslinkiä. Huolestuttavampaa kuitenkin on, että tällaista pääsee tapahtumaan näinkin systemaattisesti.

Kysyinkin, mitä olisi tehtävissä, että rakennusvirastossa opittaisiin huomaamaan ainakin ilmeisimmät virheet katusuunnitelmissa, mitä tulee pyöräväyliin. Kun mun mielestä ei ole hyväksyttävää, että tällaisia huolimattomuusvirheitä tehdään jatkuvasti.

Tausta-agendanani tässä oli ajaa sitä, että rakennusvirastoon tarvitaan ainakin väliaikaisesti yksi pyöräilyasioihin keskittyvä virkamies. Että on edes joku, joka neuvoo ja opastaa konsultteja välttämään pahimmat karikot.


Toisena asiana ehdotin Palveluosaston päällikölle, että erilaisten lupien myöntöaikoja olisi syytä ruveta seuraamaan. Se olisi helppo tapa alottaa petraaminen palvelukulttuurissa. Nyt kun seurataan vain liike-elämän kannalta relevantteja lupia. Kimmokkeen asialle antoi Kimmo Oksasen kirjoitus Hesarissa

ps. Rakennusviratso on myös twitterissä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 22.5.2012 ja 29.5.2012

Kaksi viikkoa sitten kokous alkoi laajalla keskustelulla siitä, mitä tarkoittaa, että kokoukset ovat suljettuja, ja mitä niistä saa tai ei saa kertoa ulospäin.

Tiivistetysti: se mitä lautakuntalaiset kertovat, on täysin heidän omassa harkinnassaan, mutta pidetään hyvin sopimattomana kertoa muiden mielipiteitä tai sanomisia mistään. Se mitä saa kertoa, on esittelijän esittämät asiat, omat mielipiteensä, sekä päätökset ja äänestysten tulokset. Vähän miettimällähän noihin voi pedata sisään suunnilleen kaiken mielenkiintoisen.

Edellinen postaukseni oli myös kiertänyt luettavana ennen kokousta ja käynyt lakimiehenkin lausuttavana. Ei rikkonut hyvää hallintotapaa millään tavoin.

Ai niin, lista tässä.

Korruptiojutusta emme ole kuulleet mitään sellaista uutta, joka ei olisi jo mediassa ollut.

Lautakunnan budjettiehdotuksesta päätettiin. Viimeksi esiteltiin ehdotus ja tänään sen pohjalta tehtiin päätös.

Minulle selvisi vasta kokouksen jälkeen, että kaupungin käytännön mukaan meidän olisi periaatteessa pitänyt neuvotella poliittisten ryhmien välillä siitä, mitä virastolle annetun 141 miljoonan euron raamin sisällä tehdään. Tästä ei keskusteltu lainkaan. Sen sijaan käsiteltiin viraston toiminnallisia tavoitteita, sekä sitä, mihin kaikkeen pyydetään lisää rahaa. Näin ne teoreettiset mallit ja todellisuus eivät kohtaa.

No, näillä nyt mennään, ja joskus asiat oppii myöhässä. Ensi vuonna sitten eri tavalla.

Vastausta tarkastuslautakunnan tarkastuskertomukseen siistittiin. Emme me nyt vaan voi sanoa, että rakennuttamisessa on kaikki kunnossa, jos siellä on juuri paljastunut korruptiota.

Lisäksi hyväksyttiin pari katusuunnitelmaa, joiden reunakiviä luvattiin korjailla rakennussuunnittelussa.

Jäsen Kivekäs kerää roskia Alppipuistossa ja Hesari kuvaa. Kävimme siivoamassa Alppipuistoa tänään sunnuntaina aamukahdeksalta.

Yleisten töiden lautakunta 29.5.2012


Massiivinen kokous ja miljoona katusuunnitelmaa, lista tässä.

Korruptioshown osalta tutkinta tullee kestämään. Ilmeisesti tekotapa on liittynyt töiden tai materiaalien määrien liioitteluun. Esitutkinnan valmistumista odotellessa on kaikkien lisä- ja muutostöiden valvontaa lisätty, ettei samanlaista ainakaan pääsisi enää tapahtumaan.

Maakuntakaava jäi pöydälle tutustuttavaksi, samaten Stansviikin luonnonhoitosuunnitelma ja Vallilanlaakson purosuunnitelma.

Pohjois-Pasilaan (Ilmalaan) hyväksyttiin iso kasa katusuunnitelmia kiitosten kera. Erityisesti pyöräjärjestelyissä oli kerrankin todella katsottu yksityiskohdat kohdalleen.

Viikintielle tehdään Jokeria varten järjestelyitä. Keskustelua oli siitä, miten pyörätie pitäisi järjestää bussipysäkin kohdalla turvallisimmin. Kysymys ei ole ihan helppo, koska kaksisuuntaista pyörätietä ei voi viedä bussipysäkin läpi ajoradalla, joten jonkinlainen konfliktipiste siitä tulee väistämättä. Paras idea oli parantaa viitoitusta niin, että läpikulkijat ymmärtävät vaihtaa toiselle puolelle katua jo lännempänä eivätkä koskaan joudu tähän ahtaaseen koloon.

Ja nyt kun mietin, miksi sen pitää olla niin ahdas. Vieressähän on peltoa.


Viilarintiellä taas hyväksyttiin katusuunnitelma ehdollisesti lauseella:
Lisäksi yleisten töiden lautakunta päätti kehottaa rakennusvirastoa
tarkistamaan Holkkitien kiertoliittymän suunnitelman yhteistyössä
kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston kanssa ennen
suunnitelman toteuttamista.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että ympyrä tullaan suunnittelemaan uudestaan niin, että siitä pääsee paremmin ja turvallisemmin pyörällä. Suunnitelmaa ei palautettu, koska samalla olisi pitänyt palauttaa koko Viilarintie ja Viikintien ympyrä, jonka aloitus olisi tällöin myöhästynyt.

Taustalla on Helsingin polkupyöräilijöiden tekemät muistutukset Kallviikintien ja Viilarintien liikenneympyröistä. Ne saivat Liikennesuunnitteluosaston huomaamaan, että suunnitteluperiaatteet oivat vanhentuneet ja niitä täytyy päivittää. Kallviikintie pistettiin suosiolla jäihin, mutta Viilarintie tuotiin lautakuntaan. Jossa nyt siis todettiin, että se pitää vielä suunnitella uudestaan.

Joskus on mukava huomata, että voi vaikuttaa johonkin :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Rakennusviraston korruptio, tilanne 15.5. ja ehdotus

Kirjoitan tässä rakennusviraston korruptiosta. Muut lautakunnan asiat odottakoot. Lyhyt kuvaus tapahtumista tähän asti:

Tiistaina 8.5. poliisi haki HKR-rakennuttajan projektipäällikön (yhden viidestä) työpaikaltaan. Asiasta ei kerrottu lautakunnalle saman illan kokouksessa.
Perjantaina 12.5. Iltasanomat uutisoi lahjontaepäilystä. Tämän jälkeen virastopäällikkö lähetti asiasta lyhyen tiedotteen lautakunnalle.
Tiistaina 15.5. saimme virastopäälliköltä ja HKR-rakennuttajan johtajalta suppean selvityksen aiheesta. Lautakunta myös päätti pyytää, että Tarkastuslautakunta teettäisi erityistilintarkastuksen rakennusvirastossa. Kirjeemme tarkka sanamuoto on:
Tarkastuslautakunta
Puheenjohtaja

Arvoisa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, yleisten töiden lautakunta esittää, että tarkastuslautakunta tekisi erityistilintarkastuksen rakennusvirastossa. Lautakunta toivoo, että tarkastettaisiin muun muassa
  • kilpailuttamisen valmistelu ja periaatteet sekä niiden valvonta
  • lisä- ja muutostöiden hyväksynnän, niiden laskutuksen, sekä urakoiden ylivarausten hyväksyntä ja valvonta
  • tilaajaviraston toimenpiteet ja niiden riittävyys tuottajien valvonnassa
Helsinki
15.5.2012 
Yleisten töiden lautakunta
Puheenjohtaja 
                            Jarmo Nieminen
Varapuheenjohtaja

                            Jussi Heinämies

Tällä hetkellä kiinniotettuja henkilöitä on viisi: 1 rakennusviraston työntekijä ja 4 urakoitsijoiden työntekijää. Aiheeseen litityvät yritykset ovat YIT oy ja Fira oy. Mahdollisesti korruptioon liittyviä rakennuskohteita on vuodelta 2005 asti, mm. Herttoniemen metrovalvomo, jonka ylityövaraukset korotettiin 1,5 miljoonaan 2009. Kohteista luvattiin selvyys lautakunnalle ensi viikolla.
Epäilyksiä siitä, ettei kaikki ole kunnossa, on kuulema ollut ainakin viimeiset 8 vuotta. Olen kuullut huhuja, että kilpailutuskäytännöt eivät joiltain osin olisi asianmukaisia. Lautakunta myös ehdotti Kontrollerin eli valvojan palkkaamista virastoon pari vuotta siiten, mutta ehdotus hyytyi virkakoneistoon.

Konkreettisesti nyt kuitenkin tiedetään, että ainakin yksi virkamies on ottanut ilmeisesti lahjuksia. Poliisihan tutkii nyt tämän nimenomaisen tapauksen, mutta lautakunnan asia on vaatia selvyys niihin toimintakulttuurin ongelmiin, jotka mahdollistivat tämän sekä varmistaa, ettei tapaus toistu.

Omana vaikutelmanani sanon, että viraston toimintakulttuuri on luonteeltaan osin salaileva ja pyrkii peittelemään siitä miten organisaatio todellisuudessa toimii. Kulttuurin synnyn syitä voidaan spekuloida, mutta se on omiaan mahdollistamaan korruption.

Paras lääke ongelmaan on avoimuuden lisääminen. Esitinkin lautakunnassa näkemykseni, että jatkossa kaikki kilpailutusasiakirjat (tarjouspyynnöt sekä tarjoukset) pitää julkistaa internetissä.
Ei kilpailutusten julkisuus riitä korruptiota estämään, mutta se tekee ilmeisimmät keinot ainakin näkyviksi ja siten mahdollistaisi niiden huomaamisen nopeammin kuin 7 vuodessa. Lisäksi se loisi avoimuuden kulttuuria: että asiat tietenkin ovat julkisia. Hämärien nurkkien vähentäminen vähentää myös mahdollisuuksia kepulikonsteihin. Tässä avoin data ja joukkoistaminen voisi toimia.

Ehdotuksella on sangen vähän mitään haittoja. Hankinta-asiakirjat ovat joka tapauksessa julkisia, ja kilpailutuksiin osallistuvat hankkinevat ne käsiinsä. Mikään salainen tieto ei siis vuoda. Lisäksi asiakirjoihin ei käytännössä liity yksityisyydensuojaongelmia tai muitakaan syitä salata niitä. Tai sikäli kun liittyy, ongelmalliset liitteet ovat sitten salaisia, aivan kuten nykyäänkin.

Bonuksena julkisuus toisi hintatason ja toimintatavat myös muiden tietoon parmemmin, mikä voisi innostaa vaikkapa maakuntien rakennusyrityksiä tarjoamaan myös Helsingissä. Se saattaisi siis myös parantaa rakennusalan kilpailutilannetta.

maanantai 14. toukokuuta 2012

YTLK:n lista 15.5.2012 ja YTLK 8.5.2012

Taas luvassa pitkä kokous, lista tässä

Korruptiosta puhtaan varmasti, kun joku jäi siitä jo kiinni. Puhumiselle tosin antaa rajan se, mistä kaikesta poliisi antaa puhua kesken tutkinnan.


Itse tapaushan ei sinänsä ole nyt lautakunnan asia, vaan poliisin. Lautakunnan vastuulla sen sijaan on etsiä tapoja, joilla korruptiota voidaan jatkossa vähentää. Avoimempi ja läpinäkyvämpi kulttuuri on tässä keskeisessä roolissa. Kehittelen itse ajatusta, että kaikki kilpailutusasiakirjat (tarjouspyynnöt ja vastaukset) julkistettaisiin aina netissä. Kyse on julkisista dokumenteista, joten tälle ei pitäisi olla esteitä. Ei julkistaminen tietenkään korruptiota estäisi, mutta tekisi siitä vähän hankalampaa, ja muuttaisi kulttuuria suuntaan, jossa asiat ovat muutenkin avoimempia.

Edellisestä aasinsillalla, lausutaan myös tarkastuslautakunnalle arviointikertomuksesta, eli suomeksi selittelyt sille, miksi toimintaa tarkastettaessa löytyi jotain huomautettavaa ja mitä sille on tehty. Esimerkiksi että IT-hankkeissa on jotain epäselvää.


Hernesaaren kaava palaa pöydältä. Muistelen, että siihen piti tulla kritiikkiä helikopterikenttää kohtaan ja selkeämpi vaatimus lumenkaatopaikan merkitsemisestä kaavaan. En kuitenkaan löydä kumpaakaan. Saatan myös muistaa väärin. Mehän emme siis tästä päätä, ainoastaan lausumme kantamme, joka ehkä luetaan. Lisäksi pari muutakin kaavaa.


Pyöräily- ja kävelysilta Kalasatamasta Mustikkamaalle. Yhdistetyllä pyörä- ja kävelytiellä mennään, mutta kun toisessa päässä on hiekkainen lenkkipolku eikä kyse ole läpiajoreitistä, ei erottelusta varmaan olisi suurtakaan hyötyä. Ja sillan on suotavaa olla suhteellisen siro, mikä asettaa rajansa leveydelle.


Lausutaan Emma Karin (vihr) aloitteesta metsäisen suojeluverkoston perustamisesta. Kannatetaan, mutta lausunnossa on kaikenlaista ylimääräistä selittelyä.

Lausutaan Sanna Vesikansan (vihr) aloitteesta. Lausutaan, että itse puisto on liikuntaviraston, mutta meluesteajatus kuuluu HKR:lle. Sitä luvataan selvittää keskuspuiston hoito- ja kehittämissuunnitelmassa, joka valmistuu 2014. Liikuntalautakunnalla on tässä nyt siis suurempi rooli, jos tuo leikkipuisto tosiaan on liikuntaviraston.

Sirpa Asko-Seljavaara (kok) taas ehdottaa lisämäärärahaa virastolle lumenhoidon tehostamiseen. Virasto tietenkin kannattaa. Vastaus tosin korostaa rahamääriä, kun aloitteessa puhutaan toimintatapojen kehittämisestä.

Ja vielä kasa muitakin aloitteita... Ja parit urakat, jotka on jollain perusteella annettu jollekin urakoitsijalle. Yhden hintaa nostetaan jälkikäteen (muutostyövaraus).

Yleisten töiden lautakunta 8.5.2012


Vielä lyhyt raportti viime kokouksesta. Olin loppupäästä kokousta jo poissa, joten en tiedä kaikkea. Lista tässä.

Kaarelan jäähallin lausuntoon lisättiin huomio, että muinaismuistot pitää selvittää, sekä kehotus suunnitella pyörätiet kadunvarressa erilleen jalkakäytävistä.

Jätkäsaaren tornista lähti aika kriittinen lausunto, jota hiukan viilattiin asiallisemmaksi esityslistalla olleeseen verrattuna.

Taloussuunnitelmaa esiteltäessä vaadimme, että viihtyisä kävely-ympäristöä pitä tavoitella muuallakin kuin vain keskustassa.



Lehtisaaren puistosuunnitelmasta osastopäällikkö vakuutti, että sinne tulee eroteltu väylä nykytapaan, vaikkei sitä suunnitelmassa näy. Lisäksi näköesteet tarkastetaan. Pyörätiehän pitäisi ilman muuta siirtää kadun varteen, mutta se ei ole tämän puistosuunnitelma asia, vaan liittyy Kuusisaarentien ehkä joskus tulevaisuudessa tehtävään uudistukseen.

Eipä sen kummempaa, tosin jotain varmaan unohdin.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

YTLK:n lista 8.5.2012

Lista tässä.

Lausumme Jätkäsaaren tornihotellista. Esittelijä on kovin kriittinen suunnitelmaa kohtaan. Itse suhtaudun vähän suopeammin, vaikka en ehdotettua tornia kyllä mitenkään kauniina pidä. Ei se silti "vaikuta haitallisesti kansallismaiseman kohokohtiin lähestyttäessä Helsinkiä mereltä alistaen vanhat maamerkit sivurooliin."

Jätkäsaaren tornihotelli kuvattuna Tukholmassa YTLK:n virkamatkalla 4.5.2012


Toinen lausunto Kaarelan jäähallihankkeesta. Ajattelin nostaa lausunnossa esiin, että pyöräteiden osalta liikennesuunnittelu on tehty väärin (yhdistettyjä väyliä kadunvarressa) ja tulee korjata, ettei sitä tarvitse alkaa muuttaa katusuunnitelmavaiheessa.

Lisäksi kaavalausunnot myös Suutarilan ja Tapanilan muutamasta tontista.


Talousarvion ja taloussuunnitelman ehdotusta esitellään. Mitään ei sis vielä päätetä, vaan tämä on vain esittely. Budjettiprosessi kokonaisuudessaan on melko sekava; kirjoitan siitä jonkinlaisen yhteenvedon jahka olen jotenkuten ymmärtänyt sen.

Pari puistosuunnitelmaa: Pyhän Laurin puisto ja Lehdesniityntien puisto Lehtisaaressa. Ensinmainitun läpi kulkee Kuusisaarentien varren pyörätie: se hölmö mutka Kuusisaaresta Lehtisaareen tullessa. Suunnitelma ei merkittävästi muuta nykytilannetta tältä osin. Yksi ongelma on, että pyöräteitä ja jalkakäytävää ei merkitä erikseen, vaan syntyy vaikutelma että kyseessä olisi yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä. Tämä täytyy korjata.

Ja kun nyt puistoa suunnitellaan uusiksi, voisi kyllä miettiä pyörätien linjaamista kadun varteen. Ylimääräiselle mutkalle on vaikea nähdä perustetta. Vähintään täytyy selvittää Kuusisaarentien pyöräväylän suunnitelmat ja huomioida ne jatkotyössä.

Lisäksi Sanna Hellströmin (vihr) aloite isojen koira-aitausten perustamisesta (vastaus: ei ole tilaa, paitsi ehkä Nuuksiossa, mutta se on liikuntaviraston läänitys) ja Tumppi Varosen (sd) aloite aiheesta "Lumikasat pois ajoradoilta jalkakäytävät vapaiksi", johon vastataan että lumenhoitoa pitää kehittää ja esitellään suunnitellut toimet.

torstai 3. toukokuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 3.5.2012

Kokous mahtui kolmeen tuntiin, koska piti ehtiä Silja Symphonylle laivaseminaariin. Lista tässä.

Esitettiin kaupunginhallitukselle osastopäällikön valintaa (palveluosasto) ja päätettiin toimistopäällikön valinta (ohjelmointitoimisto). Molempiin valittiin virkaa tällä hetkellä hoitava talon sisältä. Molemmat päteviä, mutta eivät ainoita pätevä hakijoita. Osastopäällikön osalta esitimme asian jättämistä viikoksi pöydälle, jotta siitä voidaan keskustella lisää, mutta kok+dem+rkp äänillä asia päätettiin heti. Menettely on hieman epätavallinen, koska yleensä pöydällepanoja ei äänestetä. Varsinainen päätös tehtiin yksimielisenä.

Oli muuten ensimmäinen äänestykseni lautakunnassa, ja tehtiin suullisesti eikä Ahjolla.

"Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden edistämisessä on onnistuttu" sanoo talousarvion seurantaraportti. Kyse on siis yhdestä viraston sitovista tavoitteista. Osastopäällikkö sanoi kysyttäessä, että tämä on uskonvarainen väittämä, eikä sitä voi mitenkään osoittaa todeksi, vaan tavoite katsotaan toteutuneeksi, ellei joku muuta osoita. Kuitattiin raportti tiedoksi.

Hernesaaren kaavalausunto jäi pöydälle. Esittelijä päivittää esitystään liittyen helikopterikenttään, jonka suhteen lautakunta oli sangen kriittinen. Mikko Särelä on kirjoittanut asiasta muutamaan kertaan.

Lisäksi alueella on valtion viljasiilo, joka paitsi suojellaan, myös säilyy nykyisessä käytössään. koska se kuulema toimii ihan hyvin. Suomeen tuotava vilja tuodaan ensin laivalla Hernesaareen, josta sitä kuskataan noin rekallinen päivässä myllylle jauhettavaksi.

Siis alueella, jossa neliöistä maksetaan jopa 8000 euroa on 40-metriä korkea rakennus, ehkä 10 000 kerrosneliötä, jossa varastoidaan viljaa. En tullut kysyneeksi missä se mylly sitten on, Aleksanterinkadulla kenties?

Kampin-Kluuvin aluesuunitelma jäi myös pöydälle tutustuttavaksi.

Kokouksen jälkeen lautakunta lähti virkamatkalle Tukholmaan. Tarkoitus on tutustua mm. tietulleihin, puistojen hoitoon, kävelykeskustan kehittämiseen ja varmaan kaikenlaiseen muuhunkin. Pyörätiet tai ratikat eivät näkyneet otsikkotasolla agendalla, mutta tullevat mukaan jotain kautta. Kerron lisää sitten matkan jälkeen.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 24.4.2012

Tuskaisen pitkä kokous, vaikkei asioita ollut kauheasti. Lista tässä

Ohjelmointitoimiston päällikköehdokkaita haastateltiin. Kaksi sinänsä kiistatta pätevää hakijaa pääsi haastatteluun asti. Valinta on käytännössä selvä, mutta koska esitys tehdään vasta ensi kokoukseen, en sitä nyt julkista (periaatteessa sen kai saisi kertoa, mutta se ei ole tapana, eikä kohteliasta hakijoita kohtaan, joiden kuuluu kuulla siitä ensin).

Kun joku kuitenkin nyt ihmettelee, mikä on tämä ohjelmointitoimisto, niin muutama sana siitä. Esittelykalvoja lainaten, toimiston vastuulla on:

  • Toimintaa koskevat strategiset linjaukset
  • Toiminnan kokonaisohjaus ja koordinointi
  • Talouden suunnittelu ja seuranta
  • Hankintojen johtaminen

Ymmärsittekö? Minä en. Investointitoimisto vastaa katujen ja puistojen rakentamisesta (a.k.a. investoinnista) ja ylläpitotoimisto vastaa ylläpidosta. Mutta mistä vastaa ohjelmointitoimisto? Ei, siellä ei koodata, vaan tehdään "esikuntatehtäviä" 12 hengen voimin. No, minulla ei ole suurta kokemusta tämän kokoluokan organisaatioista, kyllä tähän rakenteeseen lienee jokin hyvä syy.


Viestintäsuunnitelma jätettiin pöydälle. Paperi ei selvästikään ole vielä kovin valmis, ja siitä tuli paljon kritiikkiä. Ennen kaikkea konkretiaa puuttui. Joka tapauksessa suunnitelma tuotiin vain tiedoksi, joten mitään päätöstä ei tehdä, vaan esittelijät huomioivat suullisen palautteen harkintansa mukaan.



Puistolan ja Heikinlaakson aluesuunnitelmasta opin, että Helsingin korkein luonnonmaakohta on Heikinpuistossa, Kehä III ja Lahdentien risteyksen vieressä, lähellä kaupungin rajaa. Suunnitelma näyttää hienolta, mutta ongelmakohta on, että mihin se johtaa. Ei nimittäin vielä sinänsä mihinkään. Kyse on tavoitesuunnitelmasta, jossa listataan mitä olisi hyvä tehdä. Toteutuksesta päätetään sitten erikseen, vaivihkaa ja vaikeammin ymmärrettävästi. Osastopäällikön näppituntuma oli, että suunnitelmiin kirjatuista toimista toteutuu ehkä 10-15%.

Palaten vielä viestintään, tässä on nähdäkseni rakennusviraston viestinnän yksi suurimmista viestintäongelmista: tehdään ja vuorovaikutetaan suunnitelmia, joita ei sitten kuitenkaan toteuteta. Toteutettavia asioita taas ei liiemmin viestitetä kenellekään.


Ponsivastaukset hyväksyttiin esityksen mukaan. Ilmeisesti Vallilanlaaksoon oikeasti tulee puomit tai nostopollarit, jos joukkoliikennekatu joskus rakennetaan. Selvisi myös, että Kluuvikadulla nousevat pollarit käynnistyvät vapun jälkeen. Ja Piritorille haluaa joku perustaa kahvilan.

Kluuvikadulla pollari alhaalla Espan päässä ja ylhäällä Aleksin päässä. Kadulle ajamiseen oikeutetuille jaetaan tunnukset, joilla saa pollarin laskeutumaan.