perjantai 2. joulukuuta 2011

Poliittisia voittoja - Yleisten töiden lautakunta 29.11.2011

Kokous venyi yli viisituntiseksi, mutta se kannatti, hyviä päätöksiä meni läpi. Esityslista tässä.

Karamzininrannassa, Finlandia-talon takana (eli virallisesti edessä; se Manskun puoleinen on takapiha, koska Aalto uskoi Vapaudenkatuun) pyörätie vaihdettiin ehdotukseni mukaisesti graniittilaatasta asfaltiksi. Muodollisesti asia hyväksyttiin "esittelijän muutetun esityksen mukaan" sen jälkeen kun kaikki vielä läsnä olevat jäsenet olivat ilmaisseet kannattavansa asfalttia. Osa pyöräilyn takia, osa yleisen asfaltinkannatuksen takia.

Samassa suunnitelmassa oleva Töölönlahdenkadun risteys korjataan rakenussuunnittelun yhteydessä. Nyt esitellyssä suunnitelmassa risteys oli unohtunut ja pyörätie loppuu jalkkäytävän reunaan. Tätä täytyy jatkoseurata vielä.


Ville Ylikahrin aloitteeseen selvittää Länsiväylän muuttaminen kaupunkibulevardiksi vastasimme lisäten esitelijän pohjaan lauseen:
"YTLK pitää perusteltuna, että selvitetään mahdollisuus muuttaa kaupunkitaajaman keskellä kulkeva Länsiväylän osuus kaupunkibulevardiksi. Mahdollisuudet muuttaa Länsiväylä kaupunkibulevardiksi tulisi selvittää ja vaikutukset arvioida osana käynnistyvän yleiskaavan uusimista ja sen liikenneverkkosuunnittelua."
Tämäkin meni läpi yksimielisenä, kun muotoilusta oli ensin poistettu välistä vähän "turhaa retoriikkaa". Retoriikka sikseen, tuossa lautakunta kannattaa siis lähes täsmälleen sitä, mitä aloitteessa ehdotetaankin, eli asian selvittämistä tosissaan. Tälläistä kutsutaan poliittiseksi voitoksi. Käytännössä se on toki pieni voitto, koska varsinaisen vastauksen tekee kaupunginhallitus, ja pohjan sille kirjoittaa joku apulaiskaupunginjohtajan esikunnasta huomioiden lautakuntien vastaukset niinkuin parhaaksi näkee. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kannalla on varmasti suurempi paino kuin YTLK:n.

Nämä ovat molemmat toki pieniä asioita, mutta silti osoituksia, ettei lautakunnassa istuminen ihan turhaa ole. Perehtymisellä asioihin ja rakentavalla yhteistyöllä voi saada asioita aikaiseksi.
Länsibulevardi Katajaharjulta itään. Kuva Carlos Lamuelan diplomityöstä


Koffin tornin osalta muutimme lausuntoa Jussi Heinämiehen ehdotuksesta siten, että siinä kannatetaan torniin muutakin kuin päiväkodin toimintaa, ja myös kehotetaan olemaan yhteydessä kaupunginmuseon kanssa. Tässä lautakunnan yksimielisyys oli vielä yksimielisempää kuin edellisessä (vrt. äärettömien joukkojen mahtavuus matematiikassa; yksimielisyydenkin ykismielisyydessä on eroja).


Energiatehokkuuslinjauksista puhuttiin, mutta päättäminen jätettiin ylimääräiseen kokoukseen, joka lisättiin joulun alle. Ylimääräinen kokous tarvitaan, koska Maankäytön ja asumisen toteutusohjelma 2012 (ei vielä netissä) tulee päätöksentekoon viime hetkellä joulun alla. Aiheutti enemmän kuin pientä nurinaa, että asiat kasautuvat loppuvuoteen näin pahasti.


Lauttasaaren ja Forumin kaavojen kommentit menivät esityksen mukaan. Foorumiin halutaan pysäköintipaikkoja. Huuhkajat joutunevat evakkoon, kun niidne elinpiiriä rempataan, mutta cityhuuhkajakattoja ei vielä nykyään suojella kuten liito-oravapuita.





Töölönlahden puiston esittelyä korjattiin hiukan ksutannustietoisempaan muotoon, ja muistutettiin kaupunkikuvasta hankkeen välivaiheissa. Puisto maksaa 66 miljoonaa, josta 34 miljoonaa menee esirakentamiseen, lähinnä paalutukseen. Taustalla ilmeisesti on lähinnä maaperän vanhat saasteet, jotka valuvat Töölönlahteen, jos alueelle kipataan lisää maata. Suunnittelussa ei ole kustannuksia paljon murehdittu.

Yli 5 miljoonan euron hankkeena tämä menee valtuuston kautta. Kyynisesti virkamiehet arvelivat, että nyt tehdään oikeasti "väliaikainen ratkaisu", joka maksaa kymmenesosan ja on käytössä ainakin 20 vuotta.


Lautakunnan jäsenet saivat myös "HKR-Rakennuttaja"-Haisaappaat. Tämä ei ollut epäasiallista vaikuttamista lautakuntaan (tälläisesta ollaan aika tarkkoja, oikeasti), koska lautakunta oli itse päättänyt 2 vuotta sitten, että lautakunnalle jaetaan saappaat retkiä varten, ja tänään oli tutustumiskäynti Viikin ekotalolle. Valitettavasti en päässyt töiden takia ekotalolle mukaan, mutta otan saappaat sitten seuraavalle retkelle.

Saappaiden paketissa lukee "The world's best boots are made by hand", eli suomeksi ehkä "Käsi tekee maailmast parhaat saappaat". On tietysti hienoa, että Nokian footwear näin kunnioittaa nimikaimansa traditiota insinöörienglannissa. Pelkään vaan että tuo ei olekaan mainostoimiston ironiaa...


Tässäkään kokouksessa en lopulta päässyt äänestämään mistään. Lautakunta tekee kovin rakentavaa yhteistyötä, ja hyvä niin.

Seuraava kokous on vasta 13.12. koska itsenäisyyspäivänä ei kokousteta. Kirjoittanen tässä välissä muista aiheista vielä...

2 kommenttia:

  1. Mistäköhän ovat sloganin saaneet...

    http://translate.google.com/#fi|en|Maailman%20parhaat%20saappaat%20valmistetaan%20k%C3%A4sity%C3%B6n%C3%A4

    VastaaPoista
  2. New Oxford American Dictionaryn (2nd Ed.) fraasit sanalle "hand" sisältää mm. seuraavan: "by hand: by a person and not a machine : the crop has to be harvested by hand." Olisipa keskimääräinen insinöörienglanti näin idiomaattista.

    Kommentoija on aikoinaan kirjoittanut huonoa insinöörienglantia Nokian työntekijänä.

    VastaaPoista