lauantai 28. tammikuuta 2012

YTLK:n lista 31.1.2011


Lista tässä

Viime kerralla pöydälle jäänyt palvelusopimus käsitellään uudestaan. Lueskelin sitä ja liitännäisiä sopimuksia jo aamulla ja jatkan huomenna. Muutamia kysymyksiä noussut mieleen, katsotaan jos niihin saisi selvyyttä ennen kokousta tai kokouksessa.

Myös vastaus Soininvaaran Santahamina-aloitteeseen nousee pöydältä. Ajattelin ehdottaa, että Santista voisi saada osin kaupunkilaisten (virkistys)käyttöön jo ennen kun armeija sieltä lähtee. Muotoilu täytyy vielä arpoa lisäykselle.

Herttoniemen metriksen seudun kaava kommenteilla. Kaavahan on aikasta hieno, ja kommentitkin hyviä. Uusi kaupunginarkkitehti näyttää päässeen hyvin vauhtiin töissään. Pari nostoa:

Alueen kokonaiskerrosala on 46 700 k-m 2 . Arvioitu asukasmäärä on noin 350. Autopaikkojen kokonaismäärä on 800. Yhteiskäytöllä autopaikkamäärä voidaan laskea noin 700:aan. Asemakaava-alueelle saadaan sijoittaa vähintään 200 autopaikkaa metroaseman liityntäpysäköintiä varten.

Aika paljon parkkipaikkoja, eikä ihan valjennut millä perusteella nuo on laskettu. Suurin osa selvästi jollekin muulle kuin asukkaille.

Liityntäpysäköinnistä pitää kysyä, että mitä nyt tarkoittaa "saa sijoittaa", ja miten se suhtautuu tuohon edelliseen numeroon. Siis onko ne pakko rakentaa, vai saa rakentaa jos joku haluaa maksaa. Ja kukakohan sen maksaa? Autoilun rahoittaminen ei kuulu HSL:n toimenkuvaan, joten varmaankin joku muu? Ne paikat ovat useamman kymppitonnin kappaleelta.

Muutosehdotusalueelle on sijoitettu pääosin toisistaan erotellut jalankulku- ja pyörätiet. Vain päättyvällä Hiihtomäentien pohjoisosalla pyöräily on siirretty kadulle. Koko alueella on erityisesti kiinnitettävä huomiota kävelyyn liikkumismuotona. [...] Pyöräilijät on mieluummin sijoitettava erilleen vilkkaimmista metroon ja kauppakeskukseen suuntautuvista jalankulkijoiden reiteistä alueen eteläosassa.

Tämä kuulostaa hyvältä, ja on riittävä tarkkuus kaavalle. Sitten liikennesuunnitelmassa mietitään, että riittäisikö tuolla kuitenkin pyöräkaistat.
Herttoniemen uusi metris

Myös Tuomarinkylän kartanon alueen asemakaavaa kommentoidaan. Oleellisesti kartanoalue suojellaan, mutta uuden maneesin saa rakentaa ja jotain teknisiä lisärakennuksia. Ynnä kaikkea pientä viilausta. Rakennusviraston kommentit koskevat lähinnä pusitojen ja vinttikoirien tai hevosten tarpeiden yhteensovittamisesta. Ei pistänyt mitään ihmeempää silmiin. Tietysti voisi aina miettiä, kuinka paljon peltoa tarvitaan näinkin lähellä kaupunkia, mutta ei mennä siihen, se on kaupunkisuunnittelulautakunnan asia eikä YTLK:n.


Lisäksi kasa tulvavahinkoja samasta tulvasta jota viimeeksi käsiteltiin. Kun silloin päätettiin antaa puolet haetusta summasta, avasiko se matopurkin ja nyt pitää antaa muillekin ihan vaan siksi? En tiedä, täytyy kysyä viraston lakimiehen kanta.

3 kommenttia:

  1. Mennään joskus Tuomarinkylän kartanon terasille ottaa yhdet niin loppuu se ihmettely. Se mitään peltoa ole, vaan maisemapuisto, ja upea sellainen. Näpit irti, prkl! :) Tosin Tuusulanväylän vierestä voisi vähän napsaista, ei se toimi virkistysaluee sillä puolella.

    Se miten sitä aiotaan hoitaa kyllä kiinnostaa, nykyään hoidetaan hyvin. Varsinkin sitä pientä kartanonpuistoa. Toivottavasti myös jatkossa. Joen rannassa uimarannan kohdalla voisi olla pari penkkiä enemmän, miksei vaikka saunakin, kanoottipaikkoja, tjsp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään ihmeessä, mutta oisko se vielä kivempi kesällä? Vois ottaa laajemmankin Malminseutu-turneen vaikka fillarilla. Mitä tuosta kaavamatskusta ymmärsin, niin eikö se ole aika lailla Tuomarinkylän maisemia säilyttävä? Tsekkaa jos jaksat, että onko siinä mitään napistavaa.

      Tässä kaupunginarkkitehdin vastausehdotuksesta hieno lause: Vinttikoiraharrastustoiminnan vaatiman lisäpysäköintipaikan toteuttaminen ei kuulu rakennusviraston vastuulle. No ei kuulu, ei. Kenen asia se sitten on, sitä en tiedä.

      Poista
  2. Juu keväämmällä, tosin on se talvellakin ihan OK. YTLK ottaa kantaa puolustuspoliitiikkaankin, "Santahamina puolustusvoimien näkökulmasta" -otsikolla? :) Ja se liikenteen välityskyky on kanssa KSV:n asia, se siitä mihinkään muutu että yksi risteys vetää paremmin.

    VastaaPoista