sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Yleisten töiden lautakunta 22.11.2011

Viime tiistain raportti näin viiveellä. Loppusyksystäkokoukset pitenevät, koska kaikenlaiset deadlinet on tungettu vuoden vaihteeseen, ja ennen joulua on enää kaksi kokousta. Esityslista tässä.

Pyrin  kirjoittamaan raportit jatkossa nopeammin, vaikka se tarkottaisi vähän viitteellismepää raportointia. Tämä on vaan liian hidasta nyt.

Lumenhoitosuunnitelmista puhuttiin laajasti. Pyöräilyä ei niissä käsitelty ollenkaan, mutta olen menossa siitä puhumaan Alatypön kanssa erikseen. Noin muutoin varautuminen on selvästi viimevuotista parempaa, eikä luntakaan ole vielä tullut yhtä paljoa. Viime vuonna tähä aikaan lunta oli 20cm, eikä se siitä madaltunut ennen huhtikuuta. Kuulema myös yhteistyötä ratikka- ja bussipysäkkien hoidon suhteen on parannettu. Ei tosin selvinnyt että miten.

Kannattaa katsoa lumipalautesivu, josta löytyy mm. eri alueiden aurauksista vastaavat tahot.

Lautakunnalle esittelyn rakennusviraston viestintäsuunnitelman luonnoksesta. Annoin palautetta yksisuuntaisuudesta: kaupunkilaisten viestintää rakennusviraston suuntaan ei oltu huomioitu juurikaan. Avoimuuden hengessä luonnos oli myös jäänyt laittamatta nettiin, ilmeisesti kiireen takia. Varmistin, että se on julkinen dokumentti, ja jaan siis itse. Tässä, olkaa hyvä.


Siisti Stadi, o.s. Stop Töhryille -projektia esiteltiin. Tästä kirjoitan lavemammin myöhemmin. Oleellisia lainauskia projektipäällikkö Kauko Haantieltä: "Luvallinen graffiti ei lisää töhrintää" ja "Nollatoleranssi, se oli virhe".


Esteettömyyslinjaukset hyväksyttiin. Esitin huomion, että verkkopalvelujen esteettömyys on kovasti lapsipuolen asemassa, ja puhetta vain fyysisen ympäristön estettömyydestä. Sinänsä ymmärrettävää, kun rakennusvirasto vastaa nimenomaan fyysisestä ympäristöstä. Mutta nämä ovat koko kaupungin esteettömyyslinjauksia. Lautakuntatoverini Jussi Heinämies, joka istuu vuoden alusta aloittavassa  esteettömyysvaltuuskunnassa lupasi ottaa asiaa esiin.


Vaalimainoksien sijoitteluperiaatteet käytiin läpi. Vanhoilla linjoilla mennään.

Lisäksi puhuttiin Musiikkitalon edustan pyörätiestä, joka on ihan vitsi. Osastopäällikkö Torvinen lupasi palata asiaan.

4 kommenttia:

  1. Tohon rappariin pitäis saada mukaan (yleisellä tasolla) se, että rakennusviraston suuntaan pitää myös pystyä helposti viestimään esim. kadulla liikkuessaan. Hyvä vaihtoehto olisi kännykkäalustoille oleva softa, jolla voisi laittaa automaattisesti valokuvan lyhyen saatetekstin ja gps-koordinaattien kanssa jos esim. joku on pysäköinyt väärin tai katuympäristössä on rikki jotain, joka vaatii korjaamista.

    VastaaPoista
  2. Musiikkitalon edustan pyörätie..

    Koko musiikkitalon liikennejärjestelyt on ihan perseestä. Edustan pysähtymispaikkaan tehtiin kiva viiste purettavien tavaroiden helpommalle kuljettamiselle esim "kaljakärryillä". Mutta mitä vielä, siitähän kurvaa taksit jalkakäytävälle ite-suunniteltuihin riveihin. Ja ylipäänsä tulevaisuuden yksisuuntainen pyörätie pitäisi kulkea autokaistan vierellä ja pysähtymispaikka musiikkitalon puolella. Nopea liikenne vs. hidas liikenne. Edes HTA ei pitänyt huolta siitä, että siellä on kunnollinen "taksiympyrä", mihin pääsee ja voi poistua molempiin suuntiin (pohj. ja etelä). Pyöräkonttori KSV mietti kyllä senkin, mutta tietenkin vain pyöräilijöiden parasta ajatellen. Paras autosuunnitelma on paras pyöräsuunnitelma. Siinä taksit olisivat kääntyneet 180astetta pyörätien yli kaksijonoon keulat kaupunkiin päin. Joten myös pohjoisesta olisi voinut sinne kurvata. Poistuessaan kolmio ja molempiin suuntiin jälleen mahdollisuus kääntyä, tietenkin.

    Noin hieno ja kallis rakennus, mutta liikennejärjestelyt unohtui.

    -jari

    VastaaPoista
  3. Niin siis viestintäsuyunnitelmasta lienee kyse. Tuollainen palauteaplikaatio olisi kylä rok; pistän viestiä eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Musiikkitalolla on muuten runsaasti hyviä pyörätelineitä, harmi vain että ovat kaikki pelkästään akatemian sisäänkäynnin puolella. Joskus erehdyin niitä käyttämäänkin, keikan jälkeen sieltä ei tietenkään enää päässyt talon läpi vaan piti kiertää ulkokautta puoli taloa...

    VastaaPoista