tiistai 6. marraskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 30.10.2012 ja YTLK:n lista 6.11.2012

Viime viikon kokous yllättäen venähti, ja jouduin lähtemään ennen viimeistä kohtaa. Lista tässä.

Malmin kutojamummoista oli paljon puhetta. Uutisointi ei ollut kuulema aivan vastannut virkamiesten käsitystä tilanteesta. Esimerkiksi mitään häätöpäätöstä ei oltu koskaan tehtykään, mutta poliisi oli vain tiedustellut kaupungin kantaa. No, nythän tämäkin kriisi jo ratkesi ja mummot saavat jatkaa kutomistaan. Tosin sitä pitäisi kutsua neulomiseksi, koska eihän heillä kangaspuita ole!

Niin ja letturatikka eli La Crêperie Tram Café siirtyi Lasipalatsin kulmalta jonnekin City-käytävän nurkille, koska kaupungin vuokra oli liian kova.

Talousarvion seurantaraportti näyttää taas siltä, että yli mennään 5 miljoonaa. Syynä lumi. Ensi vuoden talousarviossakaan ei aiota varautua siihen. Sitovista tavoitteista on epäonnistumassa lumitöiden lisäksi myös kaivuutöiden keston lyhentyminen. Tavoitteen määrittelyä on tarkoitus tarkentaa, jotta se olisi helpompi saavuttaa.

Kesämajoista (Kivinokka ym) esitimme kaupunginhallitukselle, että kaavoitetut alueet saavat pitkät sopimukset, mutta kaavoittamattomatkin yhtenäisesti vuoteen 2020 asti. Erityisesti Kivinokassa kaikkien osien vuokrasopimukset päättyisivät samaan aikaan.

Siilitien katusuunnitelmasta esiteltiin hyväksyttävän version lisäksi kuvia siitä, miten se tultaisiin oikeasti tekemään. Erityisesti pohjoispuolen bussipysäkki on muuttumassa paremmaksi, mutta kyllä tuohon ongelmiakin jää. Ja viime kerralla pöydälle jäänyt Laulukuja läpi. Ongelmakohta oli joka tapauksessa liikennesuunnittelullinen eikä katusuunnittelua, enkä ehtinyt soittaa liikennesuunnittelijalle.


Sitten tämän päivän kokouksen listalle.

Alueidenkäyttöpäällikön paikan hakijat tulevat haastateltaviksi. Tai siis kärkikolmikko. Paikka on sikäli merkittävä, että siinä käsitellään juuri näiden kutojamummojen, ruokakärryjen, juhannusjuhlien, ja ylipäänsä kaupunkilkulttuurin edistämisen tai rajoittamisen kysymyksiä. Viraston näkökulma tosin on kai enemmän ollut, että lähinnä hyvä esimiestyö (joka toki onkin tärkeää).

Virasto haluaa tehdä sovintosopimuksen ClearChannelin kanssa ulkomainospaikoista. Tilanne on siis, että sopimus CC:n kanssa on molemmille osapuolille hankala, mutta sen purkaminen olisi kai aika raskas prosessi sekin. Ensivilkaisulla sovintosopimus näyttää siltä, että CC:tä hiertävät ongelmat ratkeavat, mutta kaupunkia hiertävät eivät niinkään. Mutta pitää kuunnella esittely.

Telakkarannan kaavasta lausutaan, että muistakaa esteettömyys ja että eikö tuo korkein talo ole aika korkea. Minusta se on aika hyvän näköinen.

Pia Pakarinen ehdottaa taas, että liikkuvat yrittäjät saisivat luvan jolla voi pysäköidä kaikilla alueilla. Vastaamme, että valitettavasti se ei lisää pysäköintipaikkojen määrää. Oikeasti Pakarisella on kyllä pointti: pysäköintilupajärjestelmä on kankea ja älytön. Yhden ryhmän suosiminen ei vaan paranna tilannetta mitenkään, vaan hintoja pitäisi nostaa selvästi.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 23.10.2012 (ja 16.10)

Aika vähän asioita, lista tässä.

Tumppi Varonen (sd) oli ehdottanut Sörkan vankilan viereisen tyhjän tontin ottamista asukkaiden viljelykäyttöön. Vastaus on, että maaperä on pilaantunutta eikä siinä saa viljellä, mutta säkkiviljely sopii, jos joku yhdistys tai muu taho siihen lupaa hakee. Soitin Tumpille, joka sanoi vievänsä terveiset myös asukkaille, ettei tarvitse suotta odotella siihen asti että kaupunginhallitus asiaa joskus käsittelee. Dodo ry auttaa viljelyssä mielellään alkuun.

Päivi Lipponen (sd) taas kaipaa lisää pyörätelineitä. Vastasimme, että hyvä ajatus, ja aiheesta onkin erilaista selvittelyä käynnissä. Jos (ja kun) pyöräilyprojektia jatketaan, asiaa työstetään siellä.

Laulukujan katusuunnitelman pyysin pöydälle. Pohjois-Haagan liikenneryhmä oli toivonut sinne mm. kolmioita, joita ei kuitenkaan oltu laittamassa. Periaatteessa liikennemerkit eivät ole katusuunnitteluasia (vaan ne päätetään liikennemerkkisuunnitelmassa), mutta kuntalaisten vuorovaikutus käydään katusuunnitelman kohdalla, joten asiasta pitää siis puhua nyt.

Ongelmana on Laulukujan ylittävä korotettu suojatie, joka signaloi autoilijoille väistämisvelvollisuutta. Sen kohdalla pyöräilijöiden kuitenkin tulee väistää autoilijoita tieliikennelain mukaan. Haagalaiset ehdottivat kolmioita autoilijolle, tai sitten selventäviä kolmioita pyöräilijöille. Pyysin suunnitelmat pöydälle soittaakseni liikennesuunnittelijalle, että onko kolmioita nyt harkittu ja mitkä ovat syyt olla niitä laittamatta, jos on.


Esiteltiin Unionin akselin (Siltasaarenkatu - Unioninkatu - Kopernikuksentie) yleissuunnitelma. Tai siis esiteltiin pari kalvoa, ja yksi kaavio suunnitelmasta oli seinällä. Varsinaista suunnitelmaläpäkettä ei edes jaettu lautakunnan jäsenille missään muodossa.

Toisaalta, kun tarkoitus on ilmeisesti pistää suunnitelma hyllyyn pölyttymään, eikä siitä oikeastaan päätetty mitään, mitä sitä suotta sen enempää esittelemään. Sain sitä kuitenkin yhden kappaleen. Kirjoitan aiheesta joskus erikseen, jahka olen ehtinyt tuota lukea ja kun suunnitelma ilmestyy nettiin että voin linkata (on kuulema tulossa kyllä).


Yleisten töiden lautakunta 16.10.2012

Edellisessä kokouksessa en ollut paikalla, vaan varajäseneni Veli-Heikki Klemetti tuurasi minua.  Siksi en kattavaa raporttia pysty antamaan. pöytäkirja löytyy tästä.

Kiinnostavana asiana kesämajojen (Kivinokka, Larun kärki ym) vuokra-asia, joka palautettiin valmisteluun evästyksellä, että ei ole ok rajata vuokra-aika viiteen vuoteen kerrallaan, varsinkaan jos samalla alueella toisilla on pidemmät sopimukset.

torstai 4. lokakuuta 2012

Vähän lisää avoimuutta ja joustavuutta, YTLK 2.10.2012

Ihan ensiksi, viime viikolla julkiseksi vaatimamme erityistilintarkastus on nyt pääosin julkaistu ja löytyy tästä. Rakennusviraston lakimiehet neuvottelivat tarkastusviraston ja kaupungin oikeuspalveluiden kanssa ja päätyivät julkaisemaan dokumentin lukuunottamatta tutkinnallisia yksityiskohtia sekä asianosaiset yksilöiviä tietoja.

"[...] tarkastusraportin luvut 1,2 ja 3.1 ovat pääosin julkisia. Salassa pidettäviä näissä luvuissa ovat ne henkilönimet ja yritysten nimet, jotka liittyvät vireillä olevaan poliisin esitutkintaan (Julkisuuslaki 24 § 1 kohta 3). Luku 3.2 todettiin salassa pidettäväksi julkisuuslain 24 § 1 kohtien 15 ja 19 perusteella. Luvussa on käyty läpi 10 rakennushankkeen lisä- ja muutostöitä. Salassapidon perusteena on, että tarkastusraportin tämä osaa tulee olemaan osa kaupungin oikeudenkäyntiaineistoa tulevissa prosesseissa ja tiedon antaminen siitä on vastoin kaupungin etua (24 § 1 kohta 19). Lisäksi luvun julkaiseminen antaisi tietoa käytetystä tarkastusmenetelmästä ja vaarantaisi valvonnan sekä tehtävien jatkoselvitysten onnistumisen (24 § 1 kohta 15)."

Päätöstä varmasti auttoi se, että olin tehnyt kyseisestä asiakirjasta tietopyynnön, ja lautakunta olisi sitä ensi viikolla käsitellyt.

Sitten vielä toinen hyvä uutinen. Taannoin kirjoitin kuinka katuruokamyyntiä hankaloittaa massiivinen byrokratia: hakemukset joissa ei ollut 11 erilaista todistusta liitteenä hylättiin. Facebookissa Jussi Mäkinen ehdotti, että miksei pakollisia todistuksia voitaisi hyväksyä vasta tarjouskilpailun voittajilta, sen sijaan että ne vaaditaan kaikilta. Välitin ehdotuksentä palveluosaston päällikölle, eikä hänen mielestään sille ollut mitään estettä. Ilmeisesti jatkossa siirryttäneen siis tähän suuntaan, ja pienyrittäjien elämä muuttuu hiukan helpommaksi. Edelleen pitää kyllä todistaa työehtosopimukset, elintarviketurvallisuus ja harmaan talouden torjunta, mutta vasta jos on saamassa ylipäänsä oikeuden harjoittaa liiketoimintaa, ei ennakkoehtona hakemiselle.

Sitten listalle.

Erinäisten virastojen johtosääntöjä muutetaan siten, että vastuut vähän selkiytyvät. Lausuimme lautakunnan kantana, että ajatus siirtää katujen puhtaanapidon valvonta rakennusvirastoon on järkevä. Hiukan hämäräksi jäi, miksei näin ole ollut aina.

Töölölahdenpuiston pohjoisosaan hyväksyttiin pohjatöitä kolmella miljoonalla. Itse puistosuunnitelman hinnaksi on arvioitu  66 miljoonaa, mutta sitä käsiteltäessä virkamiehet vakuuttelivat, että ei sitä nyt lähdetä tuolla hinnalla tekemään, vaan tehdään vain se mikä on rakentamisen kannalta välttämätöntä. Tämä 3 miljoonaa on kuulema noita välttämättömiä töitä, vaikka nyt jo paalutetaan puistonpohjaa.

Kruunuvuorenrantaan hyväksyttiin iso kasa katuja. Pääosin ihan ok, ainoalla isommalla kadula pyöräkaistat jotka nousevat välillä pytöäteiksi. Vähän sekavaa, mutta ei niin paha että kannattaisi nyt alkaa repiä auki. HePo oli jättänyt muistutuksen, joka huomioitiin osittain. Lautakunnassa sian vielä suullisen lupauksen, että Gunillankadun ja Mellinintien risteyksessä oleva pyörätien aukko on vähintään 2 metriä leveä, kun piirroksessa se vaikuttaa kapeammalta.


Meilahdesta alas Pikku-Huopalahteen rakennetaan asfaltoitu polku Pihlajatieltä Kuusipolulle. Se oli aikanaan piirretty asemakaavaan, mutta jätetty rakentamatta. Nyt eteläpuolinen taloyhtiö valitti, että ihmiset kulkevat heidän pihansa läpi, ja että sitä paitsi eteläpuolinen taloyhtiö on rakentanut kaupungin maille parkkipaikan ja lämmitystolpat.

Kaupunki päätti sitten rakentaa polun, pohjoispuolinen taloyhtiö tietenkin vastustaa.

"Asunto Oy Pihlajapuisto toteaa katusuunnitelmasta antamassaan muistutuksessa, että Pihlajapolku on tarpeeton, koska Pihlajatieltä Sireenikujalle on olemassa vaihtoehtoisia reittejä ja että Pihlajapolun reitti ei toteudu esteettömänä kulkuyhteytenä.  Asunto Oy Pihlajapuiston muistutuksessa todetaan lisäksi, että suunniteltu reitti ei estäisi maastossa kulkevan epävirallisen reitin käyttöä ja että nykyistä Pihlajapolkua ei käytetä läpikulkureittinä Syreenikujalta Pihlajatielle. Asunto Oy Pihlajapuisto pyytää muun muassa kiinnittämään huomiota siihen, että jos Pihlajapolku halutaan rakentaa, sen tulisi olla nyt suunniteltua neljää metriä leveää kapeampi."

Sanoisin, että jos rakentaa toisen maille, niin pitää niellä tappionsa kun tämä 60 vuotta myöhemmin huomataan. Emme me sentään Espoossa elä!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Rotvallit sekä asiakirjajulkisuus, YTLK 25.9.2012


Lista tässä. Olin alkuosan kokouksesta poissa (puhumassa avoimista tietojärjestelmistä) ja varajäsen tuurasi, läsnä olin kun puhuttiin Ylikahrin aloitteesta ja korruptioskandaalista.

Ylikahrin aloitteen vastaukseen kaupungininsinööri lisäsi loppuun kappaleen
"Tavoitteena on, että esteettömyysratkaisut toteutetaan jalkakäytävillä ja pyöräteihin liittyvät ratkaisut erillisiksi rakennettavilla pyöräteillä. Näin estetään näkö- ja liikuntavammaisten joutuminen vahingossa pyöräteille ja toisaalta pyöräilijöiden ajaminen jalankulkualueille. Tällöin jalkakäytävistä erotettuja pyöräteitä ei tarvitse katkaista reunakivillä risteyksissä ja jalankulkualueiden ratkaisut voidaan tehdä SuRaKu-periaatteiden mukaisesti. Konkreettiset ratkaisut tullaan suunnittelemaan kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyönä."
Suomeksi tässä siis sanotaan tavoitteeksi, että reunakivet poistetaan pyöräteiltä, ja että konkreettisia ratkaisuja suunnitellaan yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston kanssa. kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnossa siis lukee
"Pyöräteiden reunatuista luopuminen on liikennesuunnittelun näkökulmasta erittäin perusteltua. Reunatuettomat pyörätiejärjestelyt ja niiden edellyttämä rakenteellinen erottelu jalankulusta tekevät mahdolliseksi toteuttaa nykyistä laadukkaampaa jalankulkuympäristöä myös esteettömyyden näkökulmasta."
Seuraavaksi apulaiskaupunginjohtaja Sauri esittelee asian kaupunginhallitukselle, joka vastaa valtuustolle. Koska molemmat lausunnon antavat virastot ovat samalla kannalla, tulee kaupunginhallituksen vastauskin olemaan, että reunatuista luovutaan.

Sen jälkeen pitää vielä hyväksyä ne suunnitteluohjeet ja aloittaa keskustelu siitä, mitä tehdään kaikille jo olemassa oleville reunakiville. Mutta periaatepäätös on nyt käytännössä selvä.


Toisena asiana rakennusviraston korruptioskandaali viime keväältä. Erityistilintarkastus on nyt valmistunut, mutta se on kaupungin käytännön mukaan merkitty luottamukselliseksi.

Tarkastuksen tulokset eivät ole mitenkään kovin ihmeellisiä. Todetaan, että kilpailutuksissa ei ole viitteitä huijauksesta, mutta lisä- ja muutostöiden käsittely on mahdollistanut ylilaskutuksen eri tavoin. Lisäksi poliisituytkinnassa oleva projektijohtaja oli tuhonnut kaikki säilytyksessään olleet asiakirjat, mikä vaikeutti tarkastusta. Arkistointikäytännöissä kun oli selviä puutteita.

Kaikki tämä tiedettiin oikeastaan jo kesällä, ja jo keväällä tehdyt korjaustoimenpiteet prosesseissa todettiin oleellisesti riittäviksi.

Pidempi keskustelu käytiinkin asian salaamisesta. Erityistilintarkastus oli merkitty salaiseksi julkisuuslain 24§ kohdan 15 perusteella. Kohta 15 kuuluu

"15) [...] asiakirjat, jotka sisältävät tietoja viranomaisen tehtäväksi säädetystä tarkastuksesta tai muusta valvontatoimeen liittyvästä seikasta, jos tiedon antaminen niistä vaarantaisi valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumisen tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa asiaan osalliselle" 

Raportin kannessa mainitaan myös kohta 17, joka taas kuuluu:

"17) asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi mainituille yhteisöille, laitoksille tai säätiöille taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin"

Lautakunnassa oltiin sangen yksimielisiä, että nämä perusteet eivät missään tapauksessa voi koskea dokumentin lukuja 1 ja 2 (tiivistelmä sekä toimeksianto), ja että on kyseenalaista käyvätkö ne perusteesta minkään osan salaamiselle.

Kaupungin juristit ovat kuitenkin katsoneet dokumentin salattavaksi, ja vaikka lautakunnalla on toimivalta julkaista se, viraston juristi muistutti että salattavan tiedon julkaisemisesta on jäsenillä henkilökohtainen rikosoikeudellinen vastuu. Sen sijaan julkisen tiedon salaamisesta ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen, vaan hallinto-oikeus vain kumoaa väärän päätöksen.



En vaatinut julkaisuasiaa äänestykseen. Sen sijaan lähetin kaupungin kirjaamoon pyynnön saada kyseinen asiakirja:

Hei, 
haluaisin saada julkisuuslain 1§ perusteella Rakennusviraston erityistilintarkastuksen tarkastusraportin, joka oli 25.9.,2012 Yleisten töiden lautakunnan kokousasian liitteenä. 
Raportti on merkitty salattavaksi julkisuuslain 24§1 15k perusteella, mutta tähän salaamiseen ei ole tosiasiallista perustetta, vaan sen tulisi olla julkinen asiakirja. 
Toissijaisesti pyydän samaisen raportin lukuja 1 ja 2, mikäli katsotte luvun 3 salaamiseen kuitenkin olevan perustetta. 
Mahdollisesta kieltäytymisestä pyydän saada valituskelpoisen päätöksen. 
Otso Kivekäs
Yleisten töiden lautakunnan jäsen


Myös apulaiskaupunginjohtaja Sauri piti kaupungin linjaa salata tarkastusraportit kokonaan huonona, ja lupasi alkaa ajaa muutosta linjaukseen. Odottelemme tuloksia, sekä kaupungin vastausta asiakirjapyyntööni.

maanantai 24. syyskuuta 2012

YTLK:n lista 25.9.2012


En pääse kokouksen alkuun, koska olen puhumassa tietojärjestelmien ostamisesta Vision tilaisuudessa "Avoimet tietojärjestelmät – ratkaisu kuntien rahapulaan?" Alkuosan kokouksesta minua korvaa siis varajäsen Veli-Heikki Klemetti. Viimeisiin kohtiin ehtinen kuitenkin mukaan. Lista tässä.

Korruptioskandaalin jäljiltä tehty erityistilintarkastus esitellään. Siitä ei ole tietoja netissä, enkä pääse niitä nyt kuulemaankaan, mutta tiettävästi joitakin toimintakäytäntöjä kehotetaan korjaamaan.

Ramsinniemen alueen katusuunnitelmia esitellään valtava nippu. Pääosin pikkukatuja ja pääosin ok. Hepo jätti muutamista suunnitelmista muistutuksen, joka on joiltakin osin huomioitu. Yksi pyörätienjatke lisättiin ja yhtä kulmaa pyöristettiin. Reunakivien poistaminen sen sijaan ei saanut kannatusta. En ajatellut puuttua tähän sen enempää, mutta ehkä tuoda esiin, että kunhan pyöräteiden tyyppipiirroksia päivitetään, niin päivitetäänhän vielä rakentamattomat suunnitelmatkin.

Lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta vuosiksi 2013 - 2016. Jos joku luki koko tuon nimen ja osasi lukemansa jäsentää, niin pistäkääpä työhakemusta; selvästi on taipumusta ohjelmointikielten parserin hommiin.

Lausuntopohja valittaa, että rahaa on varattu liian vähän. Tämä on ongelma, koska hankkeet tehdään yhdessä kaupungin ja valtion maksaessa kummankin osuutensa. Kun valtion budjetointi venyttä hankkeita, sotkee se kaupungin suunnitelmatkin. Itse näksiin järkeväksi, että valtio ei sotkeutuisi helingin katuihin (tai uusiin ratoihin) lainkaan, vaan antaisi vain könttäsumman rahaa, ja kaupunki saisi hoitaa suunnittelun ja priorisoinnin.

Ylikahrin aloite reunakivistä tulee uudestaan käsittelyyn. Pyysin tämän jättämistä viimeiseksi kohdaksi, että ennätän mukaan käsittelyyn. Tekstiin tullee pieni täydennys listalla näkyvän lisäksi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Miksi meillä ei ole ruokakärryjä? - YTLK 18.9.2012

Käsittelimme lautakunnassa liikkuvien myyntikärryjen tarjouskilpailua, jonka viimeksi vaadimme esiteltäväksi.

Taustana siis on, että Helsinkiin haluttaisiin liikkuvia ruokavaunuja ja ylipäänsä monipuolisempaa katuruokakulttuuria. Sitra on tehnyt aiheesta kirjankin ja kaupungille on tehty ruokakulttuuristrategia.


Suurella vaivalla kaupunkiin saatiinkin muutamalle yrittäjälle luvat vuosi sitten. Liikkuvuus typistyi muotoon, että vaunu saa olla vain yhdellä paikalla, mutta vain puolet vuorokaudesta: se on vietävä pois joko yöksi tai päiväksi.

Nyt sitten kilpailutettiin viimeksi yli jääneitä paikkoja. Tarjouspyynnössä kaupunki vaatii 11 liitettä tai selvitystä yrittäjiltä:

  1. Veroviranomaisen todistus maksetuista veroista ja sosiaaliturvamaksuista tai verovelkatodistus tai selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty.
  2. Työeläkekassan ja/tai vakuutusyhtiön todistus eläkevakuutuksen ottamisesta ja eläkevakuutuusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty. Mikäli tarjoajalla ei ole velvollisuutta vakuutusten ottamiseen, tästä on tehtävä erillinen selvitys. Selvitys voi olla tarjoajan itsensä laatima.
  3. Vakuutusyhtiön todistus vastuuvakuutuksen sisällöstä, voimassaolosta ja vakuutusmaksujen suorittamisesta.
  4. Kaupparekisterinote (jäljennös)
  5. Selvitys rekisteröimättömyyden perusteista, jos tarjoaja ei kuulu kauppa-, ennakkoperintä-, työnantaja- tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Selvitys voi olla tarjoajan itsensä laatima.
  6. Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta ja keskeisistä työehdoista. Selvitys voi olla hakijan itsensä laatima.
  7. Kuvaus liiketoimintaideasta ja tiedot myytäviksi suunnitelluista tuotteista.
  8. Selvitys aikaisemmasta liikealan kokemuksesta ja yritystoiminnasta.
  9. Selvitys tarjoajan toiminnassa tarvittavasta henkilökunnasta.
  10. Kuvaus myynti/kioskivaunun ilmeestä ja mittapiirustukset sekä kuvat kioskin eri puolilta. Kuvissa on esitettävä mahdolliset mainosteippaukset, jotka saavat peittää kioskista korkeintaan 5%
  11. Ennen sopimuksen allekirjoitusta tarjoajan on esiteettävä kopio elintarvikehuoneiston hyväksymispäätöksestä tai tehdystä rekisteröinti-ilmoituksesta.

Nämä tiedot saatuaan kaupunki valitsee kiskapaikkojen saajat tarjonnan monipuolisuuden tai hinnan perusteella. Tällä kertaa kävi niin, että 11 tarjoajasta 6 ei saanut tarvittavia liitteitä toimitettua ja yhdellä oli aiempia maksuja rästissä. Loput 4 saivat paikan Valintakriteerejä ei siis päädytty edes käyttämään.

On selvää, että lupabyrokratia karsii yrittäjiä. Kysyin esittelijältä, ovatko nämä kaikki liitteet sellaisia, joita meidän täytyy kaupungin velvoitteiden vuoksi vaatia? Vastaus oli, että on kaupungin asia vuokranantajana valvoa mitä alueilla tapahtuu ja että vuokralaiset noudattavat lakia.

Toisin sanoen kaupungin ei olisi pakko vaatia näitä kaikkia tietoja, vaan tässä on tehty (virkamiestasolla) poliittinen päätös, että tarkka valvonta on tärkeämpää kuin ruokakulttuurin monipuolisuus.

Esimerkiksi elintarvikeluvat ja työehtosopimukset ovat olemassa ihan hyvästä syystä. Niillä on kuitenkin jo omat valvovat tahonsa. Kaupungin ei olisi pakko vaatia näistä kaikista vielä erikseen selvitystä. Ja aivan erityisesti tämä on poliittinen valinta, ei välttämättömyys tai luonnonlaki.

Ongelma ei ole, että valinnat tehtäisiin väärin kriteerein. Ongelmana on, että yrittäjät lannistetaan ennakkovaatimuksilla niin, etteivät he saa hyväksyttävää tarjousta edes kasaan. Siksi meillä ei ole ruokakärryjä katukuvassa.

Jos jollakulla on hyviä ideoita, miten byrokratiaa voisi keventää, kertokaa.

Luvanvaraista toimintaa Mannerheimintiellä 2011.


Sitten muut asiat, lista tässä.

Lautakunnalle kerrottiin Baanan asfalttiepisodista. Paljon keskusteltiin aiheesta ja ohi. Mielenkiintoisina yksityiskohtana nousi esiin, että kauanko betoninen taideteos kestää skeittausta ennen kun betoniraudat tulevat esiin. Arveltiin jopa että se kestää vain ensi kevääseen. Niin tai näin, taideteoksen kunnosta vastaa kaupungin taidemuseo, ei rakennusvirasto.

Jätimme pöydälle ensi viikkoon vastauksen Ylikahrin aloitteeseen reunakivistä. Aiheesta käytiin laaja ja poukkoileva keskustelu. Lopputulemana minä ja kaupungininsinööri katsomme asiaa ja siitä tulee päivitetty ehdotus kokoukseen ensi viikoksi.

Ylikahri siis esitti, että esteettömyysratkaisut toteutetaan kokonaan jalkakäytävillä siten, että pyöräteitä ei katkaista reunakivillä risteyksissä. Kaupunkisuunnittelulautakunta ehti jo suhtautua aloitteeseen myönteisesti.

Rakennusvirasto kirjoitti vastauksessaan mitä kaikkea on tehty, ollaan tekemässä tai tullaan ehkä tekemään. Sen sijaan se ei oikeastaan vastannut kysymykseen.

Ehdotin lisäystä vastauksen jatkoksi, niin, että siinä myös vastattaisiin itse ehdotukseen:

"Tavoitteena on, että esteettömyysratkaisut toteutetaan jalkakäytävillä ja estetään heikkonäköisten ja heikosti liikkuvien joutuminen vahingossa pyöräteille. Tällöin jalkakäytävistä erotettuja pyöräteitä ei katkaista reunakivillä risteyksissä. Konkreettiset ratkaisut tullaan suunnittelemaan kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston yhteistyössä."

Tämä jäi nyt siis pöydälle. Jotain lisäykseni kaltaista päätynee tekstiin ensi viikolla, ehkä paremmin muotoiltuna.


Viraston hankintastrategiasta heräsi kysymys, että miksi se on jaettu vain paperilla. Kaupunginhallituksen edustaja ja läsnä olevat varajäsenet eivät tämän seurauksena olleet saaneet paperia ollenkaan. Menettely todettiin vääräksi, ja jatkossa kokousliitteet löytyvät aina myös päätösjärjestelmästä. Ymmärtääkseni tämä tarkoittaa, että ne löytyvät myös netistä, paitsi mikäli ovat salaisia. Hankintastrategian luonnos palautettiin valmisteluun, jotta se tuotaisiin uudestaan asianmukaisesti lautakuntaan.

Itse strategian luonnosta siis esiteltiin. Suureen kysymykseen siitä, mitä kaikkea tehdään kaupungin työnä ja mitä kilpailutetaan, ei oikeastaan tässä luonnoksessa oteta kantaa. Sen sijaan kaikenlaisia poliittisesti helpompia yksityiskohtia viilataan kasaan. Ehdotin kolmea täsmennystä:
  1. Alueurakoiden alueet pitäisi jakaa järkevämmin perustein kuin nykyään. Siis käytännössä alueen luonteen ja kustannustason mukaan, eikä Staran vanhan aluejaon mukaan.
  2. Staran roolia pitäisi määritellä ensisijaisesti sen mukaan, mitä töitä halutaan tehdä kaupungin omana työnä (esimerkiksi kriisivalmiuden tai toiminnan nopeuden takia), eikä niinkään kiinnitettyinä osuuksina urakasta.
  3. Lumenhoidossa pitäisi todeta myös valmius kokeilla pitkittäisiä urakoita, joissa tietyn väylän hoitaa sama urakoitsija päästä päähän. Tätä kun suunnitellaan kokeiltavaksi pyöräväylille.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Yleisten töiden lautakunta 11.9.2012

Tämä kokous esti minua osallistumasta potilastietojärjestelmämielenosoitukseen. Joskus on priorisoitava, ja kaupunkilaisten luottamustoimen hoito oli nyt tärkeämpää kuin yksi mielenosoitus. Varsinainen asialista oli kovin köykäinen.

Kousan alotteesen sisäpihojen parkeista vastattiin ettei juuri kuulu meille. Vallilanlaakson puistosuunnitelma hyväksyttiin. Hankintastrategian käsittely jätettiin ensi viikkoon, koska se jaettiin vasta pöydälle (vain paperilla).

Käsittelimme kunnossapitojärjestyksen luonnosta. Selvästi vielä keskeneräinen dokumentti, mutta suuntaviivoja alkaa hamottua. Isoimpana niistä on, että jatkossa kaupunki aikoo vaatia taloyhtiöiltä saman tasoista katualueiden kunnossapitoa kuin mitä se vaatii omilta urakoitsijoiltaan. Siis esim. jalkakäytävien auraukseen tulee tarkat määräajat ja niitä operiaatteessa valvotaan.

Ratkaisulla osaltaan taustoitetaan sitä, että tulevaisuudessa taloyhtiöiden kunnossapitovelvoitteet otettaisiin kaupungin vastuulle. Silloin on selkeämpää, että ne ovat samat kuin jo valmiiksi kaupungin hoitamilla kaduilla. Kuitenkin tässä tosiasiallisesti kiristetään taloyhtiöiden velvollisuuksia nykytilaan nähden. Arvokeskustelu kaupungilla liikkujien oikeudesta siistiin ja toimivaan ympäristöön versus kadunvarren asukkaiden velvollisuus maksaa siitä pitäisi käydä. Se lienee edessä jahka tämä joskus menee valtuustoon.

Ehdotin muutamia korjauksia, kuten kevyen liikenteen käsitteestä luopumista ja kyseenalaistin kohdan jossa kategorisesti kiellettiin liikkuvat myyntipaikat. Se oli kuulema copypaste jostain vanhasta tekstistä. Saa nähdä miltä seuraava versio näyttää.

Sain tämän dokumentin käsiini, mutta en ole laittanut sitä avoimeen levitykseen. Kunnossapitojärjestyksen luonnos ei ole salainen dokuemntti eikä sen salaamiseen ole lakisääteisiä perusteita (varmistin tämän). Sen avoimella levittämisellä olisi kuitenkin ikäviä seurauksia. Nykyään virasto tuo lautakuntaan hyvinkin keskeneräisiä dokuemntteja keskusteltaviksi eikä vain valmista tavaraa leimattavaksi, mikä on tietenkin hyvä. Virastopäällikkö antoi ymmärtää, että tämä käytäntö olisi vaarassa, jos dokumentit päätyvät aina julkisuuteen.

Pitkän päälle virastomaailman täytyy avautua ja oppia prosessit, joilla jo keskeneräisetkin asiat ovat julkisuudessa rehellisesti keskeneräisenä. Siihen pääseminen on kuitenkin poliittinen prosessi, joka edellyttää luottamusta ja uskoa myös virastojen sisällä. En siis linkkaa tätä dokumenttia, koska se nyt ei oikeasti ole mitenkään erityisen mielenkiintoinen. Jos joku kaipaa sitä nähtävilleen, ottakaa yhteyttä.


Puhuttiin myös Alueidenkäytän päällikön vakanssin täytöstä. Siihen on 22 hakijaa, heistä kuulemme lisää lähikuukausina. Kyseinen virka on siis se, jossa vastataan siitä miten helsingin alueita saa käyttää kaikenlaiseen mihin aknsalaiset nyt keksivät lupia hakea. Esimerkiksi kaivaa viemäriputket maahan, pitää puistojuhlat tai rakentaa ravintolalle terassin.