Eilen rakennusmiehet kävivät repimässä asfaltin veistoksen ympäriltä. Tarkoitus on rakentaa siihen kiviraidat, jotka estäisivät skeittaamista.
| Siltasen Love Helsinki jonka rakkauden sanomaa suojaavat nyt vallihaudat |
Kuulin tästä itse jo heinäkuussa. Yksi hankkeen kanssa tekemisiin joutunut työmies vinkkasi minulle että kaupunki suunnittelee tällaista. Kysyin aiheesta Katu- ja puisto-osaston päälliköltä, joka kuitenkin oli tuolloin lomalla, kuten oli Baanasta vastaava projektipäällikkökin. Sovimme että palaamme aiheeseen vielä ennen kun työt alkavat, mutta unohdimme sen kaikki. Anteeksipyyntöni tästä, olisi pitänyt muistaa.
"Hei Otso, Baanan skeittauksesta on tullut valituksia eteläpään asukkailta. Sen estämiseen ei ole tarkoitun meidän toimesta puuttua. Tarkoitus kuitenkin on rajoittaa sitä siten, että puiset istuskeluterassit eivät vaurioidu skeittaajien jaloissa, vaaravyöhykkeessä on myös Baanan betoninen ympäristötaideteos, jonka suojaamista on harkittava."
Asialle olisi myös ollut paljon työläämpi tehdä mitään ennen kun "kansa raivostui". Silloin asia ei vielä olisi ollut ollenkaan samalla tavalla kiinnostava kuin nyt, ja kansanliikkeen masinointi olisi ollut iso projekti.
| Veistos on kulunut nurkista. Ympäristötaiteesta kun on kyse, se ehkä kuuluu asiaan. Taustalla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri antaa aiheesta lausuntoa NYT-liitteelle. |
Asfaltti on nyt syytä palauttaa ainakin veistoksen ympärille. Penkkien eteen ehkä ei. Arvaisin myös, että näin tässä tulee vielä käymään. Aktiiviset yhteydenotot virastoon totta kai edistävät asiaa
Sitä paitsi kiviraita ei edes skeittausta estä. Nyt jo Baanalla on pellinpala, jotta kaivetun vallihaudan yli pääsee skeitillä.
| Laskusilta yli vallihaudan |
Laajemmin tässä on ongelmana, että kaupunkikulttuurista valittajat ottavat aina yhteyttä kaupunkiin, mutta kaupunkikulttuurista nauttivat eivät. Miksi ottaisivat, kun asiathan ovat hyvin?
Virkamiehille kuitenkin näkyy vain, että on jotakin toimintaa josta kaupunkilaiset valittavat. Jotenkin valituksiin täytyy reagoida. Sitten rajoitetaan skeittausta, konsertteja, terasseja, koiranulkoilutusta tai milloin mitäkin. Ja rajoitusten kohteeksi joutuvat vuorostaan valittavat, kun rajoitukset alkavat.
Arvokeskustelua kaupunkitilasta käydään tuohtumalla ja valittamalla kukin vuorollaan.Vaikka kaikki toimisivat rakkaudesta Helsinkiin, ei tästä tule kuin paha mieli.
Osaltaan asiassa voisi auttaa, jos kaupungin suunnitelmat tulisivat paremmin julki jo ennen kun työt alkavat. Ei se voi olla sen varassa että yksi lautakuntalainen blogaa niitä julkisuuteen vihjeiden perusteella. Tämä tapa kun selvästikään ei toimi. Pitäisikö rakennusviraston työkohdelistat ja suunnitelmat julkaista netissä reaaliaikaisesti? Sieltä näkisi mitä katua aiotaan repiä auki ja miksi. Kiinnostunut kansalainen voisi sitten kysellä lisätietojen perään, ja saataisiin käytyä sitä keskustelua jo etukäteen.
Kaupungin toiminnan avaaminen nähtäville auttaa osaltaan monissa ongelmissa, niin uskoakseni tässäkin. Mitä kaikkea muuta voisi avata nettiin kaupunkilaisten seurattavaksi?
| Lothrarkin rakastaa Helsingissä |
Tarinalla on siis kolme opetusta:
- Minulle saa vihjata, jos kaupungissa on taopahtumassa jotain, josta olisi hyvä keskustella julkisemminkin
- Valitettavasti se ei takaa, että mitään tapahtuisi. Toisinaan taitoni eivät riitä saamaan aikaan keskustelua ennen kun jotain kuohuttavaa tapahtuu, ja toisinaan en vaan ehdi tai unohdan. Joskus kun pitää käydä töissäkin, ja lisäksi teen aika montaa muutakin juttua.
- Siksi tarvitaan jokin pysyvämpi tapa, jolla kaupungin virastojen puuhastelut tulevat julkisuuteen jo etukäteen. Esimerkiksi rakennusviraston työsuunnitelmat voitaisiin julkaista reaaliaikaisina netissä.
